Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen

Videoita

Jätä muillekin vettä

Kirjoitettu 19.10.2009

Pingviini pulassa

Kirjoitettu 15.10.2009

Öljyntuotannon huippu lähellä

Kirjoitettu 09.10.2009

80 miljoonan barrelin päiväkulutuksella öljyn vuosittaiset tuotantomäärät kääntyvät laskuun ennen vuotta 2020, povataan äskettäin julkaistussa raportissa. Vähän alle puolet maailman öljyvaroista on jo käytetty ja tulevaisuudessa öljyntuotanto vaikeutuu teknisesti, kun helpoiten hyödynnettävät lähteet ehtyvät. Esimerkiksi äskettäin Meksikon lahdelta löydetty öljyesiintymä viivyttää tuotantohuipun tulemista vain muutamilla päivillä tai viikoilla.

Halvan öljyn ja polttoaineen aika on ohi. Tietenkään hinnat eivät tule yhtäkkiä laskemaan, mutta öljyn hintataso tulee pysymään korkealla ja kohoamaan. Samalla on myös riskinä, että kallistuva öljy ajaa investointeja kohti öljyhiekkaa, joka tähän mennessä on ollut liian kallista hyödynnettäväksi tavanomaiseen maaöljyyn nähden. Uusiutuvien energianlähteiden kehittelyllä on joka tapauksessa jo kova kiire, mikäli maailma aikoo kyetä tuottamaan riittävän määrän energiaa uusiutuvista lähteistä ennen öljyvarojen loppumista.

Peak oil could hit soon, report says
UK will face peak oil crisis within five years, report warns

Jim Carrey: Environmental guy

Kirjoitettu 08.10.2009

Oma kassi mukaan

Kirjoitettu 01.10.2009

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti