Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Ruoka & maatalous

Tampereen yliopistosta ensimmäinen Reilun kaupan korkeakoulu

Kirjoitettu 30.10.2009

Tampereen yliopistosta tuli tiistaina 27.10.2009 Suomen ensimmäinen Reilun kaupan korkeakoulu. Arvonimen voi saada korkeakoulu, joka sitoutuu kehittämään hankintojaan eettisemmiksi ja edistämään Reilua kauppaa omalla toiminnallaan. Tampereen yliopistossa kaikki tiedekunnat ja 18 ainejärjestöä ovat ottaneet käyttöönsä Reilun kaupan kahvin ja teen, ja niitä tarjotaan myös yliopiston kaikissa ravintoloissa. Perheniemen opisto sai ensimmäisen Reilun kaupan koulun arvonimen.

”Tampere näyttää muulle Suomelle eettisen kuluttamisen esimerkkiä jo toista kertaa, sillä myös Suomen ensimmäinen Reilun kaupan kaupungin arvonimi myönnettiin Tampereelle. Yliopistolla eettistä kuluttamista on edistetty eri tavoin jo yli 10 vuotta, joten ensimmäinen korkeakouluarvonimi meni oikeaan osoitteeseen”, sanoi Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa.

“Olemme suunnattoman ilahtuneita saadessamme Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimen ensimmäisenä Suomessa. Tampereen yliopisto on ylpeä siitä, että se voi kantaa vastuuta hyvinvoinnista maailmanlaajuisesti”, sanoi Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli.

Reilun kaupan arvonimi myönnettiin tiistaina myös toiselle oppilaitokselle, kun Perheniemen evankelisesta opistosta tuli Suomen ensimmäinen Reilun kaupan koulu. Arvonimeä myönnetään sitä hakeville kouluille samoin perustein kuin korkeakouluille myönnettävää arvonimeä.

Perheniemi sisällyttää Reilun kaupan teemat kaikkien linjojensa opintosuunnitelmaan ja järjestää vuosittain yhden kokonaisen opintopäivän eettisestä kuluttamisesta ja Reilusta kaupasta.

Käynnissä olevilla jokavuotisilla Reilun kaupan viikoilla (viikot 43 – 44) on nähty ennätyksellisen suuri määrä Reiluun kauppaan ja eettiseen kuluttamiseen kannustavia kampanjoita ja aloitteita. Pirjo Virtaintorpan mukaan yritykset ja vähittäiskauppa ovat vastanneet kasvavaan kysyntään lanseeraamalla kampanjaviikoilla lukuisia uusia Reilun kaupan tuotteita.

”Tämä lupaa hyvää Reilusta kaupasta hyötyville kehitysmaiden tuottajille. Tuotteiden eettinen alkuperä ei ole yrityksille enää pelkästään mielenkiintoinen kuriositeetti muiden joukossa. Kuluttajien ja kansalaisyhteiskunnan luoma paine on kasvanut niin suureksi, että eettisyys alkaa olla yksi menestyksellisen liiketoiminnan perusedellytyksistä”, sanoi Virtaintorppa.

Reilun kaupan korkeakoulu- ja Reilun kaupan koulu -kampanjoissa ovat mukana Reilun kaupan edistämisyhdistys ry, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry, Suomen lukiolaisten liitto SLL ry ja Reilun kaupan puolesta Repu ry. Arvonimen myöntää Reilun kaupan edistämisyhdistys.

Lisätietoja:

Pirjo Virtaintorppa, Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja, puh. 050 410 1370
Saana Raatikainen, Tampereen yliopiston ympäristökoordinaattori, puh. 040 190 1459
Mari Turunen, Perheniemen evankelisen opiston vararehtori, puh. 05 757 4120

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti