Kaksi viikoa sitten yhdestä tonnikalasta maksettiin Japanissa epätodellinen 111 000 punnan summa. Parhaisiin sushiravintoloihin päätyvän kalan hinta tulee vielä kasvamaan entisestään niin kauan, kun tonnikalapopulaatiot pienenevät.
Välimeren tonnikalateollisuus, joka saa EU:lta kymmenien miljoonien subventiotukia, on myös kalastanut välimeren tonnikalapopulaatiot sukupuuton partaalle – kalakannat voivat romahtaa vain kolmessa vuodessa.
Lue koko artikkeli »
Euroopan Unioni on antanut kymmeniä miljoonia euroja tukeakseen Välimeren tonnikalanpyyntiä huolimatta tiedemiesten varoituksista, joiden mukaan liikakalastus on viemässä tonnikalakantoja sukupuuton partaalle.
Luomutuotteita käyttävien ammattikeittiöiden osuus on kasvanut kahdeksan prosenttiyksikköä viime vuodesta. Jo 59 prosenttia suomalaisista suurkeittiöistä käyttää luomua ainakin muutamia kertoja vuodessa, ilmenee Taloustutkimuksen Suurkeittiötutkimuksesta.
Suomalainen Vapolan tila Uudestakaupungista on valittu koko Itämeren alueen ympäristöystävällisimmäksi maatilaksi. Maanviljelijät Katariina Vapola ja Jyrki Ankelo palkittiin WWF:n Itämeren viljelijöiden ympäristöpalkinnolla torstaina Latviassa kansainvälisen Itämeri-konferenssin yhteydessä.