Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Ruoka & maatalous

Luomutomaatti kasvaa Suomessa kestävästi

Kirjoitettu 05.06.2009

tomaatti1Kotimaisen talvitomaatin hiilijalanjälki pysyy luomutuotannossa kurissa, sillä molemmat ympärivuotisesti luomutomaattia tuottavat puutarhat käyttävät bioenergiaa, valottavat alan yrittäjät. Myös luomutomaatin sadot vastaavat tavanomaista tasoa. Yrittäjä Esa Kivioja KKK-Vihanneksesta käyttää puutarhassaan lämmitykseen läheisessä elintarvikealan tehtaassa syntyvää lauhdelämpöä. Lämmityksestä ei aiheudu ympäristölle lisäpäästöjä. Yrittäjä Ari Kulmanen kertoo, että Ikaalisten Luomu on valinnut lämmön lähteeksi lähellä tuotetun bioenergian eli turpeen.

Valaistukseen nämä luomutomaatin tuottajat käyttävät vesivoimalla tuotettua sähköä. Sähkön kulutusta pienennetään muun muassa vähentämällä viljelypinta-alaa talvikaudeksi. Kasvuolosuhteiden optimoinnissa hyödynnetään teknisiä ratkaisuja, jolloin esimerkiksi valot sammuvat heti ulkoa tulevan valon riittäessä. – Suomessa luomutomaatin keskisato on saatu tavanomaisen tomaatin tasolle. Kasvihuonetuotannossa luomu ei jää jälkeen tavanomaisesta tuotannosta, kuten osin peltoviljelyssä, Esa Kivioja korostaa.

Juuri nyt päivänvaloa on yhtä paljon kuin tomaatin kotiseudulla Perussa ja Chilessä, joten kasvuolosuhteet ovat parhaimmillaan. Tomaatti ei pysty hyödyntämään kesän yötöntä yötä kasvamiseen vaan tarvitsee lepojakson kasvamisessaan päivittäin. Myös luomutomaatin pakkaus osallistuu ympäristötyöhön. Suurin osa suomalaisista luomutomaateista pakataan biohajoaviin pakkauksiin, jotka on valmistettu maissitärkkelyksestä, uusiutuvasta luonnonvarasta. Luomutomaatteja tuotetaan Suomessa kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa kiloa vuodessa, mikä on noin viisi prosenttia tomaatin kokonaistuotannosta.

Luomuna luonnon keinoin

Luomukasvihuoneviljely poikkeaa tavanomaisesta viljelystä erityisesti kasvinravitsemuksessa. Luomutomaatti ponnistaa luonnonlannoitteilla ravitusta kasvuturvealustasta. Perusravinteiden lisäksi luomutomaatti saa kasvua ja vastustuskykyä edistäviä hivenaineita. Kasvukauden loputtua kasvualusta kierrätetään maanparannusaineeksi peltoviljelmille. Luomukasvihuoneessa on tuholaisia, jotka biologisten torjuntaeliöiden, kuten petopunkkien, kirvavainokkaiden ja jauhiaiskiilukaisten armeija pitää kurissa. Kukasta kukkaan lentävät kimalaiset pölyttävät tomaatit.

Vettä luomutomaatti saa tarvitsemansa määrän. Sitä ei kuluteta turhaan, eivätkä ravinteet huuhtoudu maaperään ja ympäristöön. Tuloksena saavutetaan keskimääräinen tavanomaista tuotantoa vastaava satotaso. Puhtaasti ekologisten näkökohtien lisäksi suomalaisen luomutomaattiviljelyn puolesta puhuu myös suomalaisten työllistäminen. Tomaattikasvien taimien istuttamisesta tomaattien pakkaamiseen asti kaikki vaiheet hoituvat kotimaisella työvoimalla, ja suomalainen työnantaja huolehtii työolosuhteista, työeläkemaksuista ja muista työnantajavelvoitteista. (Ruokatieto)

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti