Noin 80 % maailman kalakannoista on ylikalastettuja. Tonnikalat, hait, rauskut ja turskat saattavatkin kohta hävitä ihmisten lautasilta, jos kalastuksen annetaan jatkua nykyisenlaisena. Siksi WTO:ssa neuvotellaan kalastuksen subventoinnin vähentämisestä, josta valitettavasti pienkalastajat kärsivät enemmän kuin suuryritykset. Kehitysmaiden osalta ollaan kuitenkin valmiita joihinkin poikkeuksiin.
Subventioilla, verohelpotuksilla, lainatakuilla sekä investointi- ja polttoainetuilla sanotaan olevan suora yhteys ylikalastukseen ympäri maailmaa. Jo 1990-luvun alusta YK:n ympäristöohjelma, FAO, WWF ja maailmanpankki ovat yhdistäneet subventiot ylikalastukseen ja Johannesburgissa kestävän kehityksen konferenssissa vuonna 2002 heidän näkemyksensä sai paremmin tukea. Erilaisiin tukimuotoihin arvioidaan käytettävän maailmassa vuosittain n. 16 mrd. $.
“Teollisuusmailla on etulyöntiasema kalastuskiintiöistä sovittaessa ja teollisuusmaiden kalastajilla on myös pääsy kehitysmaiden aluevesille. Sopimukset eivät aina perustu tieteelliseen tutkimukseen ja kalakiintiöiden todelliseen tuntemukseen. Kehitysmailla ei ole mahdollisuutta neuvotella kehitysmaille reiluja sopimuksia kalastusalueille pääsemisestä. Lisäksi on havaittu, että jotkin subventiot pienkalastajille ovat myös johtaneet ylikalastukseen, kuten Senegalissa on tapahtunut”, kommentoi Anja Von Moltke UNEPin kaupalliselta osastolta.
Subventiojärjestelmän uudistaminen on haastavaa
Vuonna 2005 WTO:n kokouksessa Hong Kongissa hallitukset peräänkuuluttivat kieltoja sellaisille subventioille, jotka ylläpitävät ylikalastusta kuitenkin erityisin poikkeuksin kehitysmaiden osalta. “WTO:n jäsenmaat ovat nyt neuvottelemassa subventioiden uudistamisesta, jotta kalastuksesta tulee kestävämpää ja tulevat sukupolvet voivat nauttia merten antimista. WTO:ssa aikaansaatava sopimus voi merkitä rikkaampia meriä tulevaisuudessa”, arveli WTO:n pääjohtaja Pascal Lamy.
“Tärkeä kysymys kieltojen osalta on, mitkä tuet on kiellettävä, jotta jäljelle jäävät tuet eivät pahenna nykyistä ongelmaa, vaan pikemmin edistävät kestävän kalastuksen kehittämistä. Tämä edellyttää kriteereitä, jotka varmistavat kestävyyden ja kalakantojen säilymisen, mutta kriteereiden valvonta voi vaikeuttaa kehitysmaiden osallistumista subventiojärjestelmään. Siksi suurin osa kehitysmaista on halukkaita käymään aiheesta rakentavaa keskustelua”, selitti Von Moltke.
WTO:n edustaja Elijah Manyara Keniasta on sitä mieltä, “että kehitysmaiden tulisi saada poikkeuksia subventioehtoihin, erityisesti valvonnan parantamisen osalta, sillä esim. Keniassa rannikkokaupungit ovat täysin riippuvaisia kalastuksesta, eivätkä harjoita ylikalastusta. Keniassa ei puhuta pelkästään kaupallisista intresseistä, sillä Kenian pienkalastajilla ei ole muuta vaihtoehtoa. Isot troolarit ovat niitä, jotka tyhjentävät meret kaloista.” Myös eräässä intialaisessa tutkimuksessa tuetaan näkemystä, etteivät pienkalastajat aiheuttaisi ylikalastukseen johtavia tekijöitä ja ongelmat piilevät kalakaupan rakenteissa sekä kulutuskysynnässä.
Myös pienkalastajat osallisuvat ryöstökalastukseen
WWF:n Aimee Gonzalesilla on kuitenkin erilainen näkemys aiheesta. “Veneen koolla ei ole merkitystä, jos kalastetaan ylikalastetuilla alueilla. Pieni ei ole aina kaunista. Victoriajärvellä veneet ovat n. 10 metriä pitkiä, mutta silti kalastuksesta on selvää haittaa järven kalakannoille. Kalastuksen intensiteetti vaikuttaa enemmän kuin kalastusaluksen koko. Pienille kalastusaluksille ei tulisi antaa avointa valtakirjaa. Kalastuksen hallinnointi on ratkaisevassa asemassa ongelman ratkaisussa, mutta jotkin kehitysmaat haluavat hallinnoinnin ehtojen olevan vapaaehtoisia.”
Von Moltken mukaan “ratkaisuna voisi olla subventoinnin käyttäminen uusien elinkeinojen opetteluun. Ihmiset tulee saada pois kannattamattomasta kalastuksesta tai ohjattua sellaisiin kalastuselinkeinoihin, jotka ovat elinkelpoisia ja kestäviä.” Tämä ei ole vain kaupankäynnin ongelma, vaan myös rannikkokylien ja hallitusten, minkä lisäksi ongelmasta on tullut hyvin tunnepitoinen. Ympäristöjärjestöt painottavat ongelman koskettavan 43 miljoonaa kalastajaa sen lisäksi, että on kyse vakavasta ympäristöongelmasta.
Löytääkseen kalastusongelmaan ratkaisuja, UNEP ja WWF ovat helpottamassa neuvotteluja kalastajien sekä ympäristö- ja kaupan asiantuntijoiden kanssa. Jotkut maat myös sallivat kalastajien ja ympäristöaktivistien osallistumisen neuvotteluihin, mutta vastutusta subventioiden peukaloinnille silti löytyy runsaasti. Joistain asioista on päästy yksimielisyyteen ja erityisesti investointitukia alusten kunnostamiselle, modernisoinnille ja työvoimakustannuksille pidetään tarpeettomina. Polttoainekulujen tukemisen lakkauttaminen on kuitenkin vaikea pala kehitysmaille, joille polttoainetuet ovat tärkeitä.
Toisaalta on ymmärrettävää, etteivät kehitysmaat voi hallinnoida kalakantojen säätelyä yhtä tehokkaasti, kun ilmeisesti kehitysmailla on paljon muitakin hallinnointiin liittyviä ongelmia. Mikäli teollisuusmaat kuitenkin tarjoavat auttavan kätensä kehitysmaille, voivat varmasti kehitysmaat parantaa hallinnoinnin tehokkuutta. Nähtäväksi silti jää, saavatko edes teollisuusmaat sovittua keskenään mistään, mikä merkittävästi parantaisi kalojen asemaa.
Alkuperäinen artikkeli: Who’s Harming Fish Stocks? Trawlers or Artisanal Fishers?