Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Elinkeinoelämä, Ruoka & maatalous

Hartwall avaa keskustelua vastuullisuudesta

Kirjoitettu 01.06.2009

Kuvassa yhtiön toimitusjohtaja Yrjö Närhinen

Kuvassa yhtiön toimitusjohtaja Yrjö Närhinen

Hartwall julkaisi ensimmäistä kertaa vastuullista toimintaansa laajasti tarkastelevan raportin. Raportin myötä Hartwall haluaa ilmentää vastuullisuuden koko liiketoiminnan läpileikkaavaa vaikutusta ja avata keskustelua vastuun kantamisen tärkeydestä suhdanteista riippumatta. Hartwallin vastuullista tapaa toimia tukee vahvasti myös nykyisen emoyhtiön Heinekenin aktiivinen ote vastuullisen yritystoiminnan kehittämisessä ja eteenpäin viemisessä.

“Hartwallilla on toimittu vastuullisesti ja tehty työtä vastuullisen yritystoiminnan kehittämiseksi jo vuosikymmeniä. Pitkät perinteemme ovat iskostaneet vastuullisten toimintamallit osaksi normaaleja käytäntöjämme. Haluamme kuitenkin kehittää edelleen omaa toimintaamme ja olla Suomen vastuullisin panimoalan yritys. Vastuuraportti antaa meille mahdollisuuden tarkastella, missä olemme onnistuneet ja mikä vaatii kehittämistä, ja haastaa meidät kehittämään toimintaamme edelleen ja asettamaan uusia tavoitteita. Samalla se avaa keskustelua myös sidosryhmiemme kanssa”, Hartwallin toimitusjohtaja Yrjö Närhinen sanoo.

Tuotteiden ekologinen jalanjälki on pieni

Raportti tarkastelee juomatalon onnistumisia vuosina 2007–2008 ja listaa haasteita, joissa Hartwallilla on vielä kehitettävää. Raportissa kuvataan tapoja, joilla Hartwall määrätietoisesti pienentää omaa ekologista jalanjälkeään. Jo nyt Lahden tuotantolaitos on energiansäästön edelläkävijä, ja biojätteen hyötykäyttö nousee taas askelman korkeammalle, kun Hartwall Lahteen valmistuu kesäkuussa energiayhtiö St1:n bioetanolin valmistuslaitos.

Muita raportin tarkastelujakson onnistumisia olivat mm. kierrätysasteen pitäminen erittäin korkealla, toimet henkilöstön työviihtyvyyden lisäämiseksi sekä GDA-merkintöjen liittäminen alkoholittomiin tuotteisiin. Kehitettävää on edelleen esimerkiksi eri pakkausvaihtoehtojen ympäristövaikutusten alakohtaisessa kartoittamisessa sekä toimistojen kierrätyksen ja energiankäytön tehostamisessa.

Työtä vastuullisen juomakulttuurin edistämiseksi jatkettava

Hartwall edistää tuotteidensa vastuullista nauttimista monin tavoin. Kattavasti esitetty tuotetieto auttaa kuluttajia tietoisten valintojen tekemisessä. Hartwall on asettanut kyseenalaiseksi humalahakuisen juomiskulttuurin ja sen sosiaalisen hyväksyttävyyden yhdessä muiden Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten kanssa Kännissä olet ääliö -kampanjalla. Terveyden edistämisen keskus ry (Tekry) palkitsi runsaasti keskustelua herättäneen kampanjan vastikään vuoden 2008 Terveystekona.

”Tunnustus rohkaisee meitä jatkamaan työtä vastuullisen alkoholin kulutuksen edistämiseksi, etenkin nuorten parissa. Haluamme tehdä tätä työtä yhdessä kaikkien alan toimijoiden kanssa, pohtii Yrjö Närhinen Hartwallin vastuuraportti on julkaistu myös www.hartwall.fi -verkkopalvelussa. Vastuullinen Hartwall -osio kattaa tiivistetysti painetun raportin keskeiset asiat niin taloudellisen, sosiaalisen kuin ympäristövastuun osalta sekä suomeksi että englanniksi.

Lisätietoja:

Oy Hartwall Ab, toimitusjohtaja Yrjö Närhinen,
puh. 020 717 2327 tai
viestintäpäällikkö Tuija Kleimola,
puh. 020 717 2595

Raporttitilaukset: Siv Välimäki,
siv.valimaki_at_hartwall.fi tai
puh. 020 717 2375

Hartwall on juoma-alan innovatiivinen suunnannäyttäjä ja vahva bränditalo. Hartwallin tuotevalikoimaan kuuluu oluita, siidereitä ja long drink -juomia, pullotettuja vesiä, virvoitusjuomia ja erikoisjuomia, sekä tytäryhtiö Hartwa-Traden kautta satoja viinejä ja muita alkoholijuomia. Yrityksen tunnetuimmat tuotemerkit ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Novelle, Upcider, Hartwall Original Gin Long Drink sekä Lapin Kulta, Karjala, Foster’s ja Heineken -oluet. Hartwallilaisia on noin 1000. Hartwall on osa Heinekenia, joka on Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin panimo volyymilla mitattuna.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti