Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Ruoka & maatalous

EU:lta 34,5 milj. € uhanalaisen tonnikalan pyyntiin

Kirjoitettu 21.12.2009

tonnikalaaEuroopan Unioni on antanut kymmeniä miljoonia euroja tukeakseen Välimeren tonnikalanpyyntiä huolimatta tiedemiesten varoituksista, joiden mukaan liikakalastus on viemässä tonnikalakantoja sukupuuton partaalle.

Vuosivälillä 2000 ja 2008 on annettu yhteensä 34,5 milj. € tukea kalastuslaivastoille, paljasti EU-komissaari Joe Borg espanjalaisen parlamentin jäsenen kysyessä asiasta.

“Olen järkyttynyt siitä määrästä, jota subventiota on annettu”, toteaa Raul Romera i Rueda, joka edustaa Euroopan vihreää puoluetta. “Tämä osoittaa selvästi EU:n tekopyhyyden, sillä samaan aikaan EU vaatii tonnikaloille suojelua ja kalastuksen tehostamista”.

Espanja sai tuista enemmän kuin puolet ja Ranska ja Italia seuraavaksi eniten. Kypros, Malta ja Kreikka vastaanottivat myös rahaa. Kahdeksan vuoden aikana annettiin 23 milj. € uusien laivojen rakentamiseen, mukaan lukien isot nuottausalukset, jotka voivat saada jopa 100 tonnia saalista kerralla.

10,5 milj. € annettiin nykyisten alusten modernisointiin, kasvattaen niiden kykyä jäljittää ja pyytää tonnikalaa. Vain 1 milj. € käytettiin alusten purkamiseen ja tämäkin toimenpide kohdistui lähinnä pienen mittakaavan aluksiin.

Ylikapasiteetti on ollut ongelma maailman kalastuslaivastoissa siten, että liian moni laiva on ollut jakamassa saalista. EU:n mukaan alukset voivat kalastaa jopa 21 900 tonnia tonnikalaa vuodessa, mikä on kaksi kertaa EU:n 2009 vuoden kalastuskiintiön verran (12 900 tn).

Vuodesta 1955 lähtien tonnikalapopulaatiot ovat kutistuneet neljännekseen ja suuri osa vähennyksestä on tapahtunut vuoden 2002 jälkeen. Vuodesta 2001 lähtien pyydetyn tonnikalan keskimääräinen koko on puoliintunut.

“Olemme aina epäilleet julkisen tuen olevan suurta, mutta tätä ennen emme ole saaneet asiasta kunnollista kuvaa”, sanoo Sergi Tudela WWF:stä. “Nämä luvut eivät edes ole vielä täydellisiä. Nämä kertovat vain EU:n tuista, joiden päälle tulee vielä kansalliset tuet, jotka usein ovat samaa suuruusluokkaa”.

Alkuperäinen artikkeli: ‘Hypocritical’ EU gives €34.5m to fleets fishing tuna to extinction

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti