Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Ruoka & maatalous

Afrikkaa myydään ulkomaille pala palalta

Kirjoitettu 11.03.2010

AfrikkaEtiopia on yksi maailman nälkäisimmistä maista 13 miljoonalla asukkaallaan. Paradoksaalisesti maan hallitus tarjoaa parasta viljelymaataan ruokatuotantoon maailman rikkaille ja hyväosaisille teollisuusmaihin. Näin tapahtuu myös muualla Afrikassa ja viljelymaita ostetaan paljon myös biopolttoaineiden tuotantoa varten.

Esimerkiksi 1000 hehtaaria maata Etiopiassa on vuokrattu kasvihuoneita varten 99 vuodeksi saudi-arabialaiselle miljardöörille Sheikh Mohammed al-Amoudille, yhdelle maailman 50 rikkaimmasta ihmisestä. Hänen yrityksensä Saudi Star suunnittelee $2 mrd. investointeja ja 500 000 hehtaarin viljelyä Etiopiassa lähivuosina.

Observerin teettämässä tutkimuksessa arvioidaan viime vuosina hankitun lähes kaksi kertaa Brittein saarten kokoinen alue Afrikasta ulkomaiden tarpeita varten. Afrikan maiden valtiot ovat vieläpä jossain muodossa näissä kaupoissa mukana, joko mahdollistamassa kaupantekoa hallinnollisesti tai subventioilla. Oikeastaan kauppaa käyvät ulkomaiset investoijat, Saudi-Arabia etunenässä sekä maiden hallitukset, sillä kansalaiset eivät kaupoista hyödy.

Viljelymaiden hankintoihin on yllyttänyt maailmanlaajuinen ruokapula, joka oli seurausta öljyn hintojen noususta vuonna 2008, kasvava vesipula sekä EU:n vaatimukset biopolttoaineiden käytöstä, minkä mukaan 10 % kaikesta EU:n liikenteen polttoaineesta tulee vuoteen 2015 mennessä olla bioperäistä.

Monilla alueilla maakaupat ovat johtaneet häätöihin, kansalaislevottomuuteen ja valituksiin maakaappauksista. “Ulkomaiset yritykset tulevat sankoin joukoin, riistäen maat, joita ovat vuosisatoja paikalliset ihmiset käyttäneet itse. Mistään ei neuvotella ja sopimukset kirjoitetaan salassa. Paikalliset näkevät vain traktorit, jotka tulevat valtaamaan heidän maansa”, toteaa Nyikaw Ochalla Etiopiasta.

Vielä ei tiedetä parantavatko vai huonontavatko maakaupat ruokaturvaa Afrikassa tai johtavatko ne konflikteihin. Maailmanpankki aikoo kuitenkin lähiaikoina julkaista raportin, jossa asian hyötyjä ja haittoja tarkastellaan.

Mikäli EU aikoo saavuttaa 10 prosentin tavoitteensa biopolttoaineiden käytöstä, on sen kasvatettava tätä varten kasveja puolen Italian kokoisella alueella. Siksi Euroopan biopolttoainealan yritykset ovat hankkineet 3,9 milj. hehtaaria maata Afrikasta. Tämä on johtanut ihmisten karkottamisiin sekä lukuisiin rikkomuksiin liittyen kompensaatioihin ja palkkojen maksuihin.

“Maakaappaukset biopolttoaineita varten syrjäyttävät jo nyt maanviljelijöitä ja ruoantuotantoa. Nälkäisten määrä tulee kasvamaan”, toteaa Tim Rice, ActionAid-raportin kirjoittaja.

Maakauppoja Afrikassa tekevät esimerkiksi arabit, intialaiset, eurooppalaiset sekä korealaiset. Hankkeita syytetään uuskolonialismiksi, sillä ne eivät hyödytä paikallisia ja vaikeuttavat heidän elämäänsä entisestään. Maa Afrikassa on halpaa, ilmasto sopivaa ja maiden hallitukset suosiollisia ulkomaisille ison rahan investoinneille.

ALkuperäinen artikkeli: How food and water are driving a 21st-century African land grab

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti