Yksi intian suhteellisen pienistä tietokonevalmistajista, Wipro, on lyönyt kilpailijansa Dellin, Samsungin ja Lenovon kehittämällä markkinoille tietokoneen, jonka valmistuksessa ei ole käytetty vaarallisia kemikaaleja.
Lue koko artikkeli »
Myrkytön tietokone markkinoille
Brasilia hyväksyi patohankkeen
Brasilia hyväksyi kiistanalaisen hankkeen, jossa Amatsonian sydänmaille rakennetaan valtava pato sähköntuotantoon. Asiasta on väännetty kättä jo 20 vuotta alkuperäisasukkaiden ja ympäristöaktivistien välillä. Hanke aiheuttaa tuhoa sademetsissä ja uhkaa alkuperäisasukkaiden selviytymistä.
Belo Monte – projekti aloitettiin 1990-luvun alkupuolella Xingu-joella (Amatsonin sivujoki), mutta jouduttiin hylkäämään erinäisten protestien takia. Esimerkiksi Sting johti kampanjaa patosuunnitelmia vastaan heimojohtajien kanssa ja vieraili Brasiliassa viime marraskuussa muistuttamassa maan hallitusta patohankkeen ympäristöhaitoista.
Lue koko artikkeli »
Tuhannet hyötyvät vihannesten viljelystä Bangladeshissa
Vihannesten viljely pientiloilla on auttanut yli 15 000 perhettä 150 kylässä Bangladeshin luoteisosissa voittamaan köyhyyden ja saavuttamaan taloudellisen itsenäisyyden. Aiemmien samat ihmiset kärsivät ankarasta köyhyydestä eroosion kurjistamalla alueella.
Lue koko artikkeli »
Peru tukee Amatsonian suojelua
The Peruvian National Protected Areas Service on päättänyt osoittaa varoja suojellakseen laajoja alueita Amatsonilla. Kaikkiaan työhön käytetään 280 000 dollaria, jotka tarvitaan suojelualueen valvontatyöhön.
Lue koko artikkeli »
Tuulivoiman käyttö USA:ssa kasvoi
Huolimatta taantumasta ja luottomarkkinoiden ahdingosta, Amerikan tuulivoimateollisuus kasvoi vuoden 2009 aikana lisäten tuulivoimakapasitettia 39 %. Kohta lähes 2 % USA:n energiasta on
peräisin tuuliturbiineista.
Lue koko artikkeli »