Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen

Porkkanamafia iskee Tampereella

Kirjoitettu 23.04.2009

1106184_carrotsPorkkanamafia on iloisten ja innokkaiden ihmisten joukko, joka haluaa uudella ja hauskalla tavalla kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Porkkanamafia on uudenlaista kuluttajavaikuttamista, jossa yrityksille tarjotaan porkkanaa, ei keppiä. Porkkanamafia kilpailuttaa yrityksiä ympäristöystävällisyydellä ja palkitsee parhaat ostotempauksella.
Lue koko artikkeli »

Reilu kauppa 10 vuotta Suomessa

Kirjoitettu 23.04.2009

4915511_86288105fairReilun kaupan järjestelmä vietti tänä keväänä kymmenvuotisjuhlaa Suomessa. Suomi kuuluukin järjestelmän edelläkävijämaiden joukkoon. Varsinaisesti kansainvälinen Reilun kaupan merkkijärjestelmä sai alkunsa 1980-luvulla meksikolaisten kahvinviljelijöiden aloitteesta. Kahvin hinta oli maailmanmarkkinoilla tuolloin niin alhainen, ettei se riittänyt viljelijöiden ja heidän perheidensä toimeentuloon. Niinpä hollantilaiset avustustyöntekijät virittelivät kehitysyhteistyöprojektia kahvinviljelijöiden tueksi. Ensimmäinen tuote, joka oli merkitty Reilun kaupan sertifiointimerkillä, tuli vuonna 1988 myyntiin Hollannissa. Tuote oli kahvi, joka oli kasvatettu Meksikossa Chiapasin alueella.
Lue koko artikkeli »

329289_48337106valtioJulkinen sektori ryhtyy edistämään nykyistä ripeämmin kestäviä hankintoja. Hallitus teki 8.4. asiasta periaatepäätöksen, jonka tavoitteena on vähentää julkisen sektorin ympäristökuormitusta ja ilmastovaikutuksia. Viimeistään vuonna 2015 kaikissa valtion keskushallinnon, kuten ministeriöiden, hankinnoissa on otettava ympäristönäkökulma huomioon. Kuntien ja valtion paikallishallinnon suositellaan ottavan ympäristön huomioon vuonna 2010 vähintään 25 prosentissa hankinnoista ja vuonna 2015 puolessa hankinnoista.
Lue koko artikkeli »

81005_90265366cityTuore yhdysvaltalainen tutkimus on osoittanut kaupungeissa asuvien ihmisten tuottavan vähemmän CO2 -päästöjä kuin tutkimusmaissa keskimäärin tuotetaan. Tutkimuksessa oli mukana kaupunkeja Aasiasta, Latinalaisesta Amerikasta, Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. David Domanin, tutkimuksen laatijan, mukaan taipumus pitää kaupunkeja merkittävinä kasvihuonekaasupäästöjen tuottajina kääntää kuitenkin huomion todellisesta syystä ilmastonmuutokselle, joka on kestämätön kulutus itsessään erityisesti teollistuneissa maissa. Kyse on tilastointimenetelmästä, jonka ansiosta kaupunkilaiset pääsevät kuin koira veräjästä.
Lue koko artikkeli »

panasonic-103-tuumainen-plasma Panasonicin uuden malliston televisiot ovat entistä ympäristöystävällisempiä. Kaikkien laitteiden virrankulutusta on pienennetty ja eräiden plasmatelevisioiden energiankulutus on pudonnut jopa 50 prosenttia aikaisempiin malleihin verrattuna. Kaikki Panasonicin uudet televisiot toimivat Suomessa sekä antenni- että kaapelitalouksissa. Panasonic tuo tänä vuonna Suomeen kaikkien aikojen laajimman televisiomalliston. Kevään ja kesän aikana Suomessa tulee myyntiin 20 uutta plasmatelevisiota ja 13 LCD-televisiota.
Lue koko artikkeli »

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa lehdet netistä