Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Luonto & eläimet

Vanhatkin jäärät suojelevat norppia

Kirjoitettu 29.06.2009

norppaSaimaannorpan poikasten eli kuuttien yleisin kuolinsyy on kalaverkkoihin kiikkiin jääminen. Kalaverkkojen vuoksi koko saimaannorppakanta on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Konkreettisin tapa kuuttien pelastamiseen on kalaverkkojen nostaminen pois tai vaihtaminen katiskoihin norpan lisääntymiskaudella. Suojelutoimien tärkeydestä kertoo se, että yrityselämäkin haluaa antaa siihen osansa.

Saimaannorpan poikasia eli kuutteja uhkaavat Saimaan vapaa-ajan kalastajien kalaverkot. Erityisesti kevätkesällä puolet syntyneistä kuuteista eli 20–30 kuuttia jää niihin kiikkiin tai loukkaantuu.
– Myös joitakin aikuisia norppia jää verkkoihin, mutta suurimmassa vaarassa ovat pienet kuutit, Suomen Luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori Kaarina Tiainen kertoo.

Kalaverkot voivat koitua koko saimaannorppakannan kohtaloksi. Tällä hetkellä Suomessa arvellaan olevan noin 260 norppaa, mutta kanta on kääntynyt jälleen laskuun.
– Kalaverkot pitäisi nostaa pois Saimaasta, varsinkin keväällä, kun kuutit eivät vielä osaa varoa verkkoja. Silloin kalastajien pitäisi kalastaa muilla keinoilla. Yksi vaihtoehto on korvata löysät kalaverkot katiskoilla.

Katiskalahjoituksia kalastajille

Ammattikalastajat ymmärtävät norpansuojelun merkityksen, mutta vapaa-ajan kalastajien asenteiden vastahakoisuuteen voi olla yhtenä syynä katiskojen kalleus. Valistustyöllä pyritään vaikuttamaan Saimaan vapaa-ajan kalastajien asenteisiin ja toimintaan.
– Jotkut kalastajat ovat erittäin jääräpäitä. He ajattelevat, että heitä pakotetaan ulkoa päin ja se uhkaa heidän rakasta, perinteistä kalastusharrastustaan. Kalastajista löytyy myös norpan suojelukeinoista täysin tietämättömiä ihmisiä.

Saimaannorppaa on suojeltu jo 80-luvulta lähtien. Silloin solmittiin ensimmäiset kalaverkot kieltävät sopimukset, joiden uskotaan aiemmin pelastaneen norppakannan sukupuuttoon kuolemiselta. Sittemmin 2000-luvulla on lisätty Saimaan asukkaille ja mökkiläisille suunnattua valistustyötä sekä konkreettista toimintaa. Nyt on saatu jo yrityselämäkin mukaan.
– Yritykset voivat osallistua suojeluun monella tavalla. Osa yrityksistä lahjoittaa rahaa valistustyöhön, toiset haluavat olla siinä myös itse mukana. Jotkut yritykset, esimerkiksi Fortum, lahjoittavat kalastajille katiskoja, Tiainen kertoo.

Tilaa riittää kaikille

Jokainen pelastettu kuutti on ensiarvoisen tärkeä askel siihen, että lajikanta kääntyy jälleen nousuun. Saimaalla riittää kalaa niin ihmisille kuin norpillekin, vaikka norppia olisi viisi kertaa nykyistä enemmän.
– Kaikki mahtuvat elämään sopusoinnussa. On vain kyse siitä, että meidän täytyisi ottaa norpat huomioon, eikä ajatella pelkästään omaa napaa, saimaannorppakoordinaattori Kaarina Tiainen toteaa.

Lisätietoja:

Suomen Luonnonsuojeluliitto
Saimaannorppakoordinaattori
Kaarina Tiainen
puh. (05) 411 7358
kaarina.tiainen(at)sll.fi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti