Himalajan alueelta, jossa perinteisesti on totuttu näkemään enemmän vuorikiipeilijöitä kuin biologeja, on löydetty viime vuosien aikana uskomattomia luonnonaarteita. Uusia lajilöytöjä on tehty viime vuosina 350, mikä on lähes yhtä paljon kuin Borneon saarelta Kaakkois-Aasiasta ja tuhansia kasvi- ja eläinlajeja on todennäköisesti vielä löytämättä. Ilmastonmuutos uhkaa kuitenkin tänä päivänä kaikkia näitä lajeja.
Lue koko artikkeli »
Luonto & eläimet
Satoja uusia lajeja löydetty Himalajalta
Suomalaiset uskovat ympäristön tilan paranevan
Suomalaisten enemmistö luottaa, että ympäristön tilan kohenee ja ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan vuoteen 2040 mennessä. Asiantuntijat ovat epäilevämpiä. Kaikki uskovat kuitenkin kamppailun Suomen luonnonvaroista kiihtyvän. Kansalaisten näkemykset ilmenevät Suomen luonnonsuojeluliiton ja Satakuntaliiton teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka toteutti Taloustutkimus Oy. Siinä haastateltiin kesäkuun lopulla puhelimitse 1010 suomalaista Ahvenanmaata lukuunottamatta. Vastanneet olivat 15-79 vuoden ikäisiä.
Lue koko artikkeli »
Ihmisen toiminta tyhjentää maailman meret
Merien suojelun professori Callum Roberts Yorkin yliopistosta kirjoittaa ihmisen toiminnan muuttaneen meriekosysteemejä ikuisesti. ”Kuvittele istuvasi tänään Doverin kallioilla tarkkaillen merta kirkkaana kevätpäivänä. Näkisit todennäköisesti vain rahtilaivoja, lauttoja ja kalastusaluksia. Jos olisit tehnyt saman 800-luvulla, olisit nähnyt valaita matkaamassa pohjoiseen Afrikan talvehtimisalueilta arktisille ruokailualueille. Jopa tuhat valasta saattaisi ohittaa Doverin kalliot.”
Lue koko artikkeli »
Vanhatkin jäärät suojelevat norppia
Saimaannorpan poikasten eli kuuttien yleisin kuolinsyy on kalaverkkoihin kiikkiin jääminen. Kalaverkkojen vuoksi koko saimaannorppakanta on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Konkreettisin tapa kuuttien pelastamiseen on kalaverkkojen nostaminen pois tai vaihtaminen katiskoihin norpan lisääntymiskaudella. Suojelutoimien tärkeydestä kertoo se, että yrityselämäkin haluaa antaa siihen osansa.
Lue koko artikkeli »
Tupakka tappaa metsät ja ihmiset
Metsätuhoja pidetään yhtenä pahimmista ympäristöongelmista, mikä näkyy ilmastomuutoksessakin. Valtaosa tupakasta kasvatetaan kehitysmaissa, joissa suuret metsäalueet on kaadettu energian saamiseksi.
Lue koko artikkeli »