Kokonaisia lajeja häviää luonnosta, kun miljoonia Kaakkois-Aasian metsistä peräisin olevia eläimiä kaupitellaan laillisesti ja laittomasti ympäri maailman. Eläimiä kuljetetaan erityisesti Eurooppaan, Japaniin ja Kiinaan aiheuttaen eläimille jopa suuremman vaaran kuin ilmastonmuutos tai elinympäristöjen hävitys.
Yli 35 miljoonaa eläintä kuljetettiin laillisesti ja arviolta jopa satoja miljoonia laittomasti vuosikymmenen aikana esimerkiksi Thaimaasta, Malesiasta ja Indonesiasta. Noin puolet laillisista eläimistä oli merihevosia, yli 17 miljoonaa matelijoita, miljoona lintuja ja 400 000 nisäkkäitä joukossa ollen 18 milj. palaa korallia.
“On paljon metsiä, joissa isoja eläimiä ei enää ole jäljellä”, sanoo Chris Shepherd, villieläinkaupan tarkkailuverkostosta Trafficista. “Joissain metsissä ei voi edes kuulla lintujen laulua”.
Yleisimpiä eläimiä, joita viedään esimerkiksi Malesiasta, Indonesiasta ja Vietnamista, ovat merihevoset, perhoset, kilpikonnat, liskot, käärmeet, makakit, linnut ja korallit. Suurin osa kaupankäynnistä on rikollisjengien hallussa ja monet eläimet päätyvät Eurooppaan lemmikkeiksi. Mitä harvinaisempi laji, sitä suurempi kysyntä ja korkeampi hinta lajilla on. Kilpikonnasta voidaan hyvin maksaa jopa tuhansia puntia.
Vincent Nijman, Oxford Brookesin tutkija, analysoi CITESiltä peräisin olevaa tietoa kaupankäynnistä. Näiden mukaan vuosivälillä 1998 ja 2007 vietiin Aasian maista 35 miljoonaa eläintä, joista 30 milj. oli peräisin luonnosta. EU ja Japani olivat suurimmat eläinkaupan tuontimaat. Esimerkiksi luonnossa elävät nisäkkäät alkoivat tuona aikana vähentyä huomattavasti, jolloin turvauduttiin vankeudessa kasvaneisiin eläimiin.
“Muodissa olevia eläimiä kaupataan, kunnes ne loppuvat. Tämän jälkeen siirrytään uusiin lajeihin ja sama kierre jatkuu”, Nijman toteaa. Joistakin eläimistä maksetaan jopa 20 000 $. “Ihmiset kyllä tietävät sarvikuonoista ja tiikereistä, mutta suurin osa eläinkaupasta käydään eläimillä, joiden olemassaolosta ihmiset eivät ole edes tietoisia. Vain kourallinen ihmisiä ylipäätään rikastuu eläinkaupan avulla”, toteaa vuorostaan Shepherd.
Faktaa villieläinkaupasta
- Pääosin Malesiasta USA:han, EU:hun ja Kanadaan vietiin 130 000 perhosta
- Thaimaasta Hong Kongiin, Taiwaniin ja Kiinaan vietiin 16 milj. merihevosta
- Malesiasta ja Indonesiasta Hong Kongiin vietiin 73 000 eksoottista kalaa
- Indonesiasta ja Malesiasta vietiin Singaproreen, EU:hun ja Japaniin 17 milj. matelijaa sisältäen 1,3 milj. kilpikonnaa, 1,8 milj. Kobraa, 8,1 milj. liskoa ja 400 000 krokotiilia
- Kiinasta ja Malesiasta vietiin EU:hun ja Singaporeen 400 000 nisäkästä sisältäen 270 000 makakia ja 91 000 leopardia
- Kiinasta, Vietnamista ja Malesiasta vietiin EU:hun, Japaniin ja Malesiaan 1 milj. lintua
- Pääosin Indonesiasta vietiin 18 milj. korallinpalaa USA:han ja EU:hun
Alkuperäinen artikkeli: Monkeys, butterflies, turtles… how the pet trade’s greed is emptying south-east Asia’s forests