Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Luonto & eläimet

Lasten lintupäivä kesäkuussa

Kirjoitettu 02.06.2009

birdlifeBirdLife Suomi kutsuu lapset ja perheet viettämään Lasten lintupäivää kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 6.-7.6. Tapahtumaan odotetaan paljon osallistujia ympäri Suomen, ja mukaan ehtii vielä ilmoittautua. Lintupäivän tarkoituksena on innostaa lapsia ja aikuisia yhteiseen luontoharrastukseen sekä lintujen ja muun luonnon havainnointiin.

Lasten lintupäivänä lapsiryhmät retkeilevät, tekevät havaintoja ja nauttivat luonnosta. Ohjelmaan voi kuulua esimerkiksi luontopolun kiertäminen tai oman lähimetsän lintujen tarkkailua. Tapahtumat toimivat lasten ehdoilla, ja aikuiset voivat olla esimerkiksi apuna havainnoinnissa.

Mukaan voi ilmoittautua kuka tahansa. Ryhmän suosituskoko on 1-6 lasta sekä yhteyshenkilönä toimiva aikuinen. Suurta lintutuntemusta ei vaadita – tärkeintä ovat yhteiset hauskat luontokokemukset. Tapahtuman voi pitää oman valintansa mukaan joko lauantaina 6.6. tai sunnuntaina 7.6.
Osallistujat vastaavat itse oman lintupäivänsä järjestelyistä, mutta BirdLife Suomi tarjoaa osallistujille materiaalia ja palkintoja.

Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet BirdLife Suomen verkkosivuilta osoitteesta www.birdlife.fi/lintuharrastus/lasten_lintupaiva.shtml
Ilmoittautuminen päättyy torstaina 28.5.

Lasten lintupäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004 ja tapahtuma on siitä lähtien kasvanut tasaista tahtia. Vuonna 2008 mukana oli jo yli sata lasta 25 eri paikkakunnalta tai seudulta.

Lisätietoja:

Järjestökoordinaattori Inka Plit,
puh. 050 5755081
BirdLife Suomi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti