Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Luonto & eläimet

Kuuttikuolemat jatkuvat, ministeri Anttila

Kirjoitettu 27.05.2009

norppa1Metsähallitus tiedotti eilen tämän kevään ensimmäisestä kalaverkkoihin hukkuneesta saimaannorpan poikasesta. Luonnonsuojeluliitto pitää onnettomuutta odotettuna ja muistuttaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan vastuusta kuuttikuolemista. Kevään verkkokuolemien jälleen alkaminen on merkki siitä, että ministeri ei ole kyennyt puheistaan huolimatta lopettamaan verkkokuolemia.

Valtion suojelutoimien epäonnistumista korostaa se, että kuollut poikanen löytyi läheltä tunnettua poikaspesää. Maa- ja metsätalousministeriön johdolla kalastusrajoitusalueita on saavutettu vain noin puolet tavoitteesta. Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä vapaaehtoiset keinot ovat tarpeen, mutta eivät riitä nykytilanteessa. Yhteisesti asetetuille kalastusrajoituksille on myös saatu eri kyselyissä kansalaisten tuki.

”Vetoamme osaltamme suomalaisten rehellisyyteen, että he ilmoittaisivat myös verkkoihin kuolleet saimaannorpat. Tutkijat tarvitsevat kansalaisten apua, jotta tilannetta voidaan seurata niin tarkasti kuin nyt on tarpeen”, sanoo saimaannorppakoordinaattori Kaarina Tiainen Lappeenrannasta. Kuolleista saimaannorpista voi ilmoittaa Metsähallituksen tutkijoille, poliisille tai hätäkeskukseen.

Luonnonsuojeluliiton mielestä ministeri Anttilan on lopetettava leikittely äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan tulevaisuudella. ”Missä kalastuslain muutos viipyy? Hallituksen esitys on tuotava kiireellisenä eduskuntaan ennen kansanedustajien kesälomia. Lakiin on kirjattava selkeästi karttarajauksin ne alueet, joissa verkkokalastus on pysyvästi kielletty. Näin se auttaisi saimaannorppaa edes ensi keväänä”, sanoo luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.

Lisätietoja:

- Kaarina Tiainen, saimaannorppakoordinaattori, SLL Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri, puh. 050 530 3270
- Ilpo Kuronen, luonnonsuojelupäällikkö, puh. 0400 153 133 (maa- ja metsätalousministeriön kalastuslakityöryhmän jäsen)

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti