Merien suojelun professori Callum Roberts Yorkin yliopistosta kirjoittaa ihmisen toiminnan muuttaneen meriekosysteemejä ikuisesti. ”Kuvittele istuvasi tänään Doverin kallioilla tarkkaillen merta kirkkaana kevätpäivänä. Näkisit todennäköisesti vain rahtilaivoja, lauttoja ja kalastusaluksia. Jos olisit tehnyt saman 800-luvulla, olisit nähnyt valaita matkaamassa pohjoiseen Afrikan talvehtimisalueilta arktisille ruokailualueille. Jopa tuhat valasta saattaisi ohittaa Doverin kalliot.”
Tänään vain muutamia valaita havaitaan Englannin kanaalissa, koska niiden määrä on vähentynyt erityisesti metsästyksen takia. Metsästys alkoi 900-luvulla Biskajanlahdessa ja Englannin kanaalissa ja valaiden määrä vähentyi huomattavasti jo 1100-1400-lukujen aikana. Tämän johdosta 1500- ja aikaisin 1600-luvulla siirryttiin valaita metsästämään arktisille alueille ja Kanadaan.
Noista ajoista lähtien valaita on siis metsästetty säälimättömästi ja jäljelle on jäänyt enää murto-osa niistä valaspopulaatioista, joita merissä uiskenteli vielä n. 1000 vuotta sitten. Esimerkiksi 1700-luvulle tultaessa Atlantin harmaa valas oli ajautunut sukupuuton partaalle ja nykyisin, suojelusta huolimatta, mustavalas on kokenut saman kohtalon. Eivätkä pelkästään valaat ole vähentyneet niistä ajoista, meret ovat muutenkin näyttäneet hyvin erilaisilta kuin nykyisin.
Historioitsijat ja tilastot kuvailevat valaspopulaatioiden runsautta ennen tehokkaan metsästyksen alkamista ja esim. 1500-luvulla elänyt kirjailija kuvaili valaiden olevan ”aina läsnä ja tuttuja vieraita” Skandinavian rannikoilla. Näin yleensä tiedetään valaspopulaatioiden olleen aikoinaan hyvin runsaita, kun aiheesta on olemassa luotettavia dokumentteja ja nykyisin myös DNA-kokein on voitu osoittaa sellainen geenien runsaus, joka ei olisi ollut mahdollinen ilman valtavaa valaiden määrää.
Valas ei ole ainoa kärsijä
Taipumuksemme vainota valaita ja aiheuttaa populaatioiden romahduksia on koskenut myös pyöriäisiä, delfiinejä, haita, tonnikaloja, rauskuja, ruijanpallaksia ja muita merten jättimäisiä otuksia. Keskiaikaiset luulöydökset kertovat Humberissa, Pohjois-Englannin itärannikolla, eläneestä pullonokkadelfiinien populaatiosta, joka on hävinnyt jo yli sata vuotta sitten. 1700-luvulla pyöriäisten vielä kuvattiin olevan niin yleinen näky merissä, että ne tummensivat meren noustessaan hengittämään veden pinnalle.
Isojen saalistajien olemassa olo mahdollistui sardiinien, sillien ja kilohailien ansiosta, sillä niitä oli runsain mitoin enemmän kuin nykyään. Tietyn lajin häviäminen voi myös runsastuttaa jonkin toisen lajin esiintymistä, mistä voi olla yllättäviäkin seurauksia. USA:ssa havaittiin isojen haiden, kuten tiikeri- ja vasarahain, häviämisen aiheuttaneen rauskun merkittävän lisääntymisen ja rauskut söivät kaikki kampasimpukat, jotka ne onnistuivat löytämään. Se taas johti kampasimpukoiden häviämiseen ja siihen liittyvän elinkeinon kuihtumiseen.
Alkuperäinen artikkeli: How we are emptying our seas