Jäteröykkiöt Galabagoksella asutusalueiden lähettyvillä todistavat ainakin yhden lajin menestyksestä. Versova ihmisasutus, jonka määrä tuplaantui 30 000 viime vuosikymmenellä, hermostuttaa ympäristöstä huolestuneita ihmisiä. Väestönkasvu vahingoittaa jo nyt saarten herkkää luontoa ja eläinlajeja, kuten kilpikonnia, jotka ovat saarten alkuperäisasukkaita ihmisten sijasta.
Saaren väestönkasvusta on kuulemma tullut niin suuri uhka luonnolle, että Ecuadorin hallitus on karkoittanut tähän mennessä 1 000 köyhää eduadorilaista saarelta ja aikoo jatkaa karkoitusten toteuttamista jatkossakin.
Rajoittamalla väestönkasvua virkamiehet toivovat säilyttävänsä luontoa, joka houkuttelee paikalle turisteja, jotka vuorostaan ovat tärkeitä Ecuadorin kansantaloudelle. Köyhä väestö kuitenkin kokee hallituksen kohtelun epäoikeudenmukaisena, sillä heidän rankaisemisensa tuntuu kohtuuttomalta, kun turismi tuottaa miljoonia dollareita, mutta ei hyödytä heitä mitenkään.
“Meille väitetään turistin kuvaaman kilpikonnan olevan arvokkaampi kuin itse Ecuadorin kansalaisen,” sanoo Maria Mariana de Reina Bustos, 54, siirtotyöläinen Ambatosta, Ecuadorin mantereelta. Hänen 22-vuotias tyttärensä Olga lähetettiin äskettäin takaisin mantereelle Galapakokselta poliisivoimin.
Ensimmäiset uudisasukkaat tulivat Galapakokselle kalastajina ja maanviljelijöinä. Nykyisin suurin osa Galabakokselle päätyneistä mantereen asukkaista saa elantonsa turismista esimerkiksi taksikuskeina, hallintovirkamiehinä tai hotellin työntekijöinä. Vuosikymmenten ajan väestö on saanut kasvaa saarilla, jotta se hyödyttäisi turismia.
Kuitenkin turismin kasvaessa merkittävästi 1990-luvulla väestönkasvusta alkoi olla selvää haittaa saarten luonnolle. Ihmiset ovat mm. keihästäneet jättiläiskilpikonnia ja haita ja tuoneet mukanaan rottia, karjaa ja muurahaisia, jotka eivät kuulu saarten endeemisiin lajeihin. Jopa lemmikkien pitämisestä voi olla suurta haittaa. “Ihmisten mukana tulevat kissat ja sitä myöten endeemisiin, maailmassa ainutlaatuisiin lajeihin kohdistuu huomattavia uhkia,” sanoo Fernando Ortiz, Galabagoksen suojeluohjelman koordinaattori.
Suurin osa asukkaista asuu San Cristobalin ja Santa Cruzin saarella. Väestö pyrkii silti levittäytymään ympäri saaristoa. Asuminen on sallittua rajatulle määrälle ihmisiä, mukaan lukien saarilla syntyneet ihmiset puolisoineen, ennen vuotta 1998 saapuneet ja tilapäisen työluvan omaavat ihmiset. Ihmisten asumista saarilla tuetaan polttoainetuilla ja halvoilla lennoilla mantereelle, mutta tukimuotoja pyritään kuitenkin vähentämään jatkuvasti. “Tienaan noin 1 200 $ täällä, kun tienaisin 500 $ kuussa mantereella,” sanoo Bolivar Buri, 26, rakennustyöläinen, joka on syntynyt saarilla.
Syitä saarilla asumiseen ovat ecuadorilaisten köyhyys ja potentiaalisten työmahdollisuuksien vähyydet kouluttamattomille ihmisille. Onkin sääli, että köyhien ihmisten häätämisen sijasta hallitus ei sen sijaan pyri ehkäisemään asumisesta koituvia haittoja ja tukemaan kestävää kehitystä niin turismissa kuin asumisessa.
Toistaiseksi saarilla on kuitenkin vielä jäljellä paljon monimuotoista elämää ja toivottavasti näin tulee olemaan myös jatkossa.
Alkuperäinen artikkeli: To Protect Galápagos, Ecuador Limits a Two-Legged Species