Aasian korppikotkat vähenevät nopeammin kuin mikään muu lintulaji historian aikana. Esimerkiksi Dodo hävisi maailmasta noin 170 vuodessa, mutta arvioiden mukaan Aasian korppikotkat voivat kuolla sukupuuttoon seuraavan vuosikymmenen aikana.
Tutkimusten mukaan valkoselkäkorppikotkista häviää vuodessa 50 % ja niiden määrä on vähentynyt 99,9 % sitten 1990-luvun alkupuolen. Vastaavasti gangesinkorppikotkan, jota tavataan vain Intian pohjoisosissa, Nepalissa ja Pakistanissa, määrä on romahtanut 97 %.
Tutkijat syyttävät korppikotkien ahdingosta karjataloudessa käytettyä lääkettä, Diclofenacia. Se voi myrkyttää naudan ruhoja ravinnokseen käyttäviä lintuja aiheuttamalla maksan toimintahäiriön muutamassa päivässä altistumisesta. Yksi naudanruho voi tappaa kokonaisen lintulauman.
Pohjois-Intiassa valkoselkäkorppikotkan populaation koko on ollut noin 30 miljoonaa yksilöä 1990-luvun alkupuolella, mutta lajia on nykyisin jäljellä enää 11 000 yksilöä. Gangesinkorppikotkia arvioidaan olevan jäljellä noin 1000 yksilöä. Korppikotkat voivatkin kuolla sukupuuttoon kymmenessä vuodessa. Diclofenacin käyttö nautojen lääkinnässä tulisi lopettaa kokonaan, jotta korppikotkat säilyisivät.
Vaikka Diclofenacia ei ole saanut enää valmistaa eläinlääkintään vuoden 2006 jälkeen, on lääkettä edelleen saatavilla ihmisten tarpeisiin. “Eläinlääkärit ja maanviljelijät ostavat sitä apteekeista, koska siitä voi olla apua eläinten hoitamisessa”, toteaa Andrew Cunningham Lontoon eläintieteellisestä yhdistyksestä. “Luultavasti lääkettä käytetään edelleen yhtä yleisesti kuin ennen kieltoa”.
Korppikotkan häviäminen ekosysteemistä johtaisi epätoivottuihin seurauksiin. Korppikotka on ennen kaikkea raadonsyöjä ja ilman korppikotkia naudanruhoja jäisi syömättä. Mätääntyvät ruhot aiheuttavat tautien leviämisen vaaran muun muassa vesistöihin.Toki sitten rotat tai villikoirat syrjäyttävät korppikotkan asemaa ekosysteemissä, mutta ymmärrettävästi kukaan ei kaipaa näitä enää lisää Intiaan.
Alkuperäinen artikkeli: Asian vultures declining faster than the dodo