Stanbrook abbeyn nunnayhteisön jäsenet ovat edelläkävijöitä, sillä he ovat muuttaneet maailman ensimmäiseen ympäristöystävälliseen luostariin. Luostari sijaitsee Pohjois-Yorkin Moorin kansallispuistossa ja sen rakentaminen maksoi 4,7 miljoonaa puntaa. Luostari on rakennettu hyödyntäen uusinta ympäristöteknologiaa.
385-vuotisen historian aikana nunnayhteisö on muuttanut viisi kertaa ja ollut myös vankityrmässä Ranskan vallankumouksen aikoina. Sinänsä siis muutto ei ollut heille ainutlaatuista, vaikkakin harvemmin tällaiset yhteisöt muuttavat.
“Koko paikka ja näkymät, joita meillä ei ollut aiemmassa paikassa, ovat mahtavia. Toki moderni teknologia vaatii totuttelua, mutta pidän silti arkkitehtuurista”, sanoo sisar Julia. Oikeastaan nunnilla ei aiemmin ollut edes ikkunoita, joista voisi katsella pihalle, nyt he näkevät kauniin maaseudun sisältä käsin.
Kaikkien mullistusten jälkeen nunnayhteisössä asuu nykyisin 22 nunnaa ja kaksi noviisia. Syynä itse muuttoon eivät kuitenkaan olleet ympäristöarvot, vaan aiemman luostarin kunnossapidon työläys, joka vei liikaa aikaa rukoilulta ja mietiskelyltä.
Uudesta luostarista tekevät ympäristöystävällisen muun muassa seuraavat tekijät: lämmin vesi tuotetaan aurinkokeräimillä, lämmitys hoidetaan pellettikattilalla, pyykinpesu ja vessat toimivat kerätyllä sadevedellä ja katto on eristetty kasvimateriaalilla. Kaikkiaan luostari vaikuttaa toimivan puhtaasti uusiutuvia luonnonvaroja kohtuudella hyödyntäen.
Koska nunnien piti muuttaa edellisestä paikastaan “taloudellisiin ja tuotannollisiin” syihin vedoten ja rakennuttaa itselleen uusi luostari, he kokivat tärkeäksi myös nykyajan rakennusvaatimusten huomioinnin. Näin nunnat kunnioittavat Jumalan luomistyötä, kun he elävät sopusoinnussa luonnon kanssa, eivätkä käytä esimerkiksi uusiutumatonta öljyä luostarin lämmitykseen.
Nunnayhteisö on myös vastaanotettu avosylin uudessa asuinympäristössä. “Kaikki ovat olleet niin ystävällisiä ja kiinnostuneita meistä. He kysyvät, olemmeko me ne nunnat, joita he ovat nähneet televisiossa ja sanomalehdissä. Kyllä, me olemme he”, sanoo sisar Josephine.
“Tahdomme antaa Jumalalle takaisin sen minkä me olemme vastaanottaneet”, toteaa yksi sisarista.
Alkuperäinen artikkeli: Simplicity and sustainability: Inside Stanbrook Abbey, the new eco-friendly nunnery