Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Kulutus

Kolmannes biojätteestä ruokaa lapsiperheissä

Kirjoitettu 14.10.2009

perheNoin kolmannes biojätteestä on alun perin syötäväksi kelpaavaa ruokaa eli ruokajätettä, ilmeni YTV Jätehuollon tutkimuksessa Rokka rikassa, ruokajätetutkimukset ja pääkaupunkiseudun lapsiperheiden ruokajätteet. Tutkimuksessa 22 lapsiperhettä Uudeltamaalta seurasi biojätteen määrää ja sisältöä noin kolmen viikon ajan. Alun perin syötäväksi kelpaavaa ruokaa päätyi jätteeksi 17 kiloa henkilöä kohden vuoden ajalle laskettuna.

Käytännössä tutkimus suoritettiin niin, että perheet punnitsivat taloudessa syntyneen bio- ja ruokajätteen, ja merkitsivät painot tutkimuslomakkeisiin. Lisäksi kirjattiin ruokajätteen kukin yksittäinen ruoka-aine ja jätteeksi joutumisen syy.

Eniten – vajaa kolmannes – ruokajätteestä oli kasviksia ja vihanneksia. Melkein yhtä paljon pois heitettiin kotona valmistettua ruokaa. Yksittäisistä ruokatuotteista eniten jätteeksi päätyi leipää ja perunaa, joita kumpiakin oli koko ruokajätemäärästä noin 11 prosenttia.

Noin 70 prosenttia ruokajätteestä syntyy siksi, että ruoka päästetään pilaantumaan. Lähes kaikki ruokajätteeksi päätynyt peruna ehti pilaantua kuten vanhentua tai itää. Leivästä kuivunutta tai homehtunutta oli lähes 85 prosenttia.

Lautastähteitä koko ruokajätemäärästä oli noin 14 prosenttia. Liharuoasta, pastasta ja riisistä yhtä suuri määrä joutui ruokajätteeseen pilaantumisen takia tai lautaselta.

YTV:n tutkimus on laatuaan ensimmäinen Suomessa. Kotitalouksien ruoan hävikkiä on tutkittu etenkin Isossa-Britanniassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Tutkimusten mukaan britit heittävät henkilöä kohden pois noin 86 kiloa alun perin syömäkelpoista ruokaa vuodessa, ruotsalaiset jopa 100 kiloa ja yhdysvaltalaiset 82 kiloa.

Vaikka ruokajätettä syntyy pieni määrä kerrallaan aterialta toiseen, siitä kertyy iso kustannus ja jäte-erä vuoden mittaan. Ruokajätteen määrää on kuitenkin helppo vähentää yksinkertaisilla keinoilla kuten annostelemalla ruokaa sopiva määrä lautaselle, huolehtimalla ruokien asianmukaisesta säilytyksestä ja käyttämällä tähderuokia uusien ruokien raaka-aineina.

Lisätietoja:
Neuvonta- ja viestintäyksikön päällikkö Riitta-Liisa Hahtala, puh. 040 593 6346, riitta-liisa.hahtala_at_ytv.fi

Rokka rikassa – raportti

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti