Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Kulutus

Euroopan jätteet paluulastina köyhille

Kirjoitettu 29.09.2009

Kolhiintuneen näköisestä kontista Rotterdamin satamassa löytyy elektroniikkajätettä – vanhoja johtoja, mittareita, virtapiirejä – pahvin ja muovin seassa. Jätteen salakuljetuksesta köyhempiin maihin on tullut merkittävä ja kasvava liiketoimi yritysten vähentäessä kustannuksiaan ympäristölakien noudattamisen osalta.

jätettä”Tämän pitäisi mennä Kiinaan, mutta ei ole enää menossa mihinkään”, sanoo Arno Vink, Hollannin ympäristöministeriön tarkastaja, joka takavarikoi kolhiintuneen kontin Euroopan uuden jätelainsäädännön puitteissa.

Yritykset kiertävät lakia, joka velvoittaa kierrättämään tai hävittämään jätteet asianmukaisesti, viemällä jätteitä köyhempiin maihin. Euroopan kiireisimmästä satamasta, Rotterdamista, on tietämättään tullut Euroopan merkittävin väylä jätteiden dumppaamiseen kehitysmaihin, kuten Kiinaan, Indonesiaan, Intiaan tai Afrikkaan.

Elektroniikka- ja rakennusjäte käsitellään köyhemmissä maissa usein lapsityövoimaa hyödyntäen hengenvaarallisissa olosuhteissa. Euroopan lakien mukaisesti kierrätyskelpoinen jäte saatetaan näissä maissa usein vain polttaa tai jättää lahoamaan, saastuttamaan ilmaa sekä vesistöjä ja vapauttamaan kasvihuonekaasuja.

Suuri osa jätekaupasta on kyllä laillista ja jäte päätyy asianmukaisiin olosuhteisiin, mutta suuri osa on laitonta.

EU:n lainsäädäntö velvoittaa kierrättämään yhä suuremman osan paperista ja muovista vuosittain ja jätteenpolttoa verotetaan raskaasti monissa EU-maissa. Säännöt myös kieltävät jätteen viennin köyhempiin maihin ellei vastaanottava maa ole hyväksynyt lastia ja lastin on oltava menossa sertifioidulle kierrättäjälle.

Säännöissä kielletään tiettyjen vaarallisten jätelajien ja ongelmajätteen vienti, joita ei pystytä vastaanottajamaissa turvallisesti kierrättämään. Myös kotitalouksien sekajäte kuuluu kiellettyjen joukkoon.

Paperin, muovin ja metallin vienti Euroopasta kolminkertaistui vuosivälillä 1995-2007, tarkoittaen nykyisin 20 miljoonaa jätekonttia joko laillisesti tai laittomasti kuljetettuna. Puolet tästä kulkee Rotterdamin sataman kautta.

Yhdysvaltain leväperäisemmän jätelainsäädännön ja valvonnan ansiosta, yhä enemmän jätettä viedään myös Pohjois-Amerikasta köyhiin maihin. Hong Kongilaisten virkailijoiden ja ympäristöjärjestöjen mukaan Hong Kongiin kuljetetaan Yhdysvalloista ja Kanadasta 100 konttia jätettä päivittäin

Jätteen kierrätys kotimaassa on kallista, mikä houkuttelee viemään jätteen köyhempään maahan. Laittomasti kuljetetun jätteen käsittely on neljä kertaa halvempaa Kiinassa kuin jätteen käsittely lakien mukaisesti Euroopassa.

Myös rahtilaivayrityksillä, jotka tuovat Aasiasta halpaa elektroniikkaa ja vaatteita Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, on mahdollisuus lisätä tuottavuutta kuljettamalla jätteitä takaisin Aasiaan paluulastina.

Hollannissa tehtyjen tutkimusten mukaan 16 % jätekuljetuksista on laittomia. Kuitenkin monissa satamissa tehdään tarkastuksia paljon herkemmin tuontikonteille kuin lähteville, joten laittomien kuljetusten osuus voi olla paljon arvioitua suurempi.

Rotterdamissa käytetään röntgeniä konttien sisällön selvittämiseen ja tietokoneanalyysejä rahtikirjojen tutkimiseen, mutta kaikkialla näin ei tehdä. ”Jos he eivät saa konttia lähtemään Rotterdamista, se yritetään lähettää Antwerpenistä tai Hampurista”, sanoo Albert Klingenberg Hollannin ympäristöministeriöstä.

Osa viedystä jätteestä ei kuitenkaan sisällä ympäristöön kohdistuvaa riskiä ja saattaa jopa järkevöittää materiaalivirtojen hallintaa. Mikäli tuotteet valmistetaan Aasiassa ja käytetään Euroopassa, saattaa olla järkevää palauttaa näiden raaka-aineet takaisin valmistusmaihin. Kiinan ja Intian raaka-aineiden kasvanut kysyntä onkin kiihdyttänyt kansainvälistä jätekauppaa.

Alkuperäinen artikkeli: Smuggling Europe’s Waste to Poorer Countries

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti