Monet maat ovat kääntymässä CITESin puoleen, sillä kalastuksen rajoittamiseen käytettävissä olevat keinot eivät nykyisellään toimi ja monet merenelävät ovat uhattuina. FAO:n mukaan yli puolet merissä elävistä kalalajeista on uhattuna.

Aiemmin CITES on onnistunut kieltämään esimerkiksi kaupankäynnin norsunluulla, mutta merenelävien osalta tällaisia päätöksiä ei ole vielä tehty. “Nykyisin onneksi saa helpommin tukea merenelävillä käytävän kaupan kieltämiseen kuin kaksi vuotta sitten”, toteaa Willem Wijnstekers, CITESin pääsihteeri.

Suunnitelmat kieltää sinievätonnikalojen ja haiden kalastus sekä myynti ovat saaneet aikaan kansainvälistä kärhämää eurooppalaisten ja amerikkalaisten tapellessa Pohjois-Afrikkaa ja erityisesti Japania vastaan.

Japanilaiset kuluttavat 80 % maailman pyydetystä tonnikalasta ja tonnikalan pyyntikielto on nostattanut julkisia protesteja Tokiossa ja muissa Japanin kaupungeissa.

Protestoijien mukaan japanilainen kulttuuri on kiellon takia uhattuna ja tonnikalan uhattua asemaa liioitellaan. Myös Kanada vastustaa pyyntikieltoa, koska tonnikalan pyynnillä on merkittävä asema Kanadan kalateollisuudessa.

Esimerkiksi Monaco kuuluu pyyntikiellon kannattajiin. Maan edustajien mukaan tonnikalakannat ovat vähentyneet 75 % vuodesta 1957 alkaen. Huolimatta kiintiöistä, modernit kalastuslaivastot ovat tyhjentäneet tonnikalan välimereltä ja Länsi-Atlantilta. Kysyntä on niin kovaa, että äskettäin yhdestä tonnikalasta maksettiin jopa 111 000 puntaa.

“Tällaisia tilaisuuksia suojella lajeja tulee harvoin vastaan. Enemmistön on aika vastustaa vähemmistöä, joka taloudelliseen hyötyyn vedoten aiheuttaa lajien sukupuuttoja. Kehotamme kuluttajia välttämään listaamme punaisella merkittyjä lajeja ja kysymään, mistä heidän ostamansa tonnikala on peräisin”, toteaa Sam Wilding Brittien mertensuojelusäätiöstä.

Alkuperäinen artikkeli: Ban on bluefin tuna would ‘threaten Japanese culture’

Raportin mukaan 24 % perhoslajeista ja 22 % sammakkoeläimistä on hävinnyt Englannista. Näiden lisäksi joitain hyvin harvinaisia lajeja on hävinnyt sekä niinkin tunnettu laji kuin susi joidenkin muiden nisäkkäiden ohella.

“On vielä monia lajeja, jotka ovat hävinneet, mutta niitä ei ole sisällytetty raporttiin, sillä ne eivät ole “virallisesti” sukupuuttoon kuolleita”, toteaa Tom Tew, raportin toimittaja. Näihin kuuluu esimerkiksi maakotka (kuvassa), jota nähdään Englannissa vain hyvin satunnaisesti.

Suurin syypää eliöiden katoamiseen on elinympäristöjen häviäminen. Maatalous ja rakentaminen ovat hävittäneet eläinten ravinnonlähteitä ja monien eliöiden suojapaikkoja. Sukupuutot näkyvät lisäksi kahtena aaltona, mikä liittyy maatalouden vallankumouksellisiin vaiheisiin.

“Urbaani elämäntapa on yksi syy elinympäristöjen menetyksiin, mutta maanviljelyllä on tähän mennessä ollut kaikkein suurin vaikutuksensa”, toteaa Tew. “Olemme kyntäneet voimaperäisesti maata, repineet puita juuriltaan ja kuivattaneet soita, minkä seurauksena monet lajit ovat hävinneet”.

Ensimmäinen sukupuuttoaalto ajoittuu viktoriaaniseen jälkiteolliseen aikaan, jolloin alettiin käyttää höyrytraktoreita ja vastaavia laitteita vuosien 1900 ja 1910 välillä. Toinen vallankumouksellinen vaihe ajoittuu vuoden 1945 jälkeen, kun alettiin hyödyntää kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineita ruokaturvaa parannettaessa.

“Toki muitakin tekijöitä löytyy, kuten saasteet ja vieraslajit, mutta elinympäristöjen hävitys on kaikkein suurin syy sukupuuttoaaltoihin”, toteaa Tew. Nykyisin ilmastonmuutoksesta on silti tulossa suurempi uhka ja arviolta vuosisadan puolivälissä se on syyllinen suurimpaan osaan sukupuutoista Englannin luonnossa.

Alkuperäinen artikkeli: Farming is mainly to blame for the loss of our native plants and wildlife

Tyypillinen olut valmistetaan ohra- tai vehnämaltaista, humalasta, hiivasta ja vedestä. Humala toimii oluen säilöntäaineena antaen samalla kitkerää makua. Hiivaa tarvitaan itse alkoholin tuottamiseen yhdessä maltaiden kanssa.

Yksi litra olutta vaatii neljästä kuuteen litraa vettä ja neljästä viiteen kiloa viljaa. Energian kulutus – lähinnä jäähdytyksestä ja kuljetuksista aiheutuva – on myös huomattava. Suurin ympäristökuorma aiheutuu silti olutastioista eli lasipulloista tai alumiinitölkeistä. Yksi tonni lasia vaatii energiamäärän, joka vastaa 135 litraa öljyä ja tuottaa 845 kiloa kaivosjätettä.

Jotkut panimot, kuten Coors USA:ssa tai Fourex Australiassa, ovat alkaneet pienentää aiheuttamaansa vesijalanjälkeä kierrättämällä jätevettä. Vuonna 2007 Fourex vähensikin vedenkulutusta 2,2 litraa jokaista olutlitraa kohden. Lisäksi panimoissa pyritään ottamaan talteen tuotannon hiilidioksidipäästöjä, käyttämään uudestaan hiilihappokaasuja ja hyödyntämään tehokkaampia lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä.

Monet panimot myös myyvät ylijäävän maltaan, joka sisältää paljon ravinteita, viljelijöille ja ruokateollisuudelle, jotka käyttävät mallasta rehuna tai ruoan lisäaineena.

Oluet, jotka valmistetaan ja pullotetaan eri maissa kuin ne kulutetaan aiheuttavat lisäpäästöjä pitkän kuljetusmatkan takia nostaen samalla myyntihintaa. Tämän takia panimoiden kannattaisi lisätä lisenssivalmistuksen määrää, jotta olut valmistettaisiin mahdollisimman lähellä kuluttajaa vähentäen kuljetustarvetta.

Hana- ja tynnyrioluen suosiminen vähentää pakkausjätteen määrää ja energiankulutusta. Vastaavasti olisi tärkeää aina kierrättää olutastiat siten, että ne voitaisi täyttää mahdollisimman monta kertaa.

Kaikkiaan vaikuttaa siltä, että oluen elinkaaren ympäristökuormituksen vähentämiseksi pakkauksiin ja kuljetusmatkoihin vaikuttaminen on olennaisempaa kuin itse tuotteeseen. Olutta voi varmasti juoda jatkossakin hyvillä mielin esimerkiksi maitoon verrattuna…

Alkuperäinen artikkeli: Life-Cycle Studies: Beer

Observerin teettämässä tutkimuksessa arvioidaan viime vuosina hankitun lähes kaksi kertaa Brittein saarten kokoinen alue Afrikasta ulkomaiden tarpeita varten. Afrikan maiden valtiot ovat vieläpä jossain muodossa näissä kaupoissa mukana, joko mahdollistamassa kaupantekoa hallinnollisesti tai subventioilla. Oikeastaan kauppaa käyvät ulkomaiset investoijat, Saudi-Arabia etunenässä sekä maiden hallitukset, sillä kansalaiset eivät kaupoista hyödy.

Viljelymaiden hankintoihin on yllyttänyt maailmanlaajuinen ruokapula, joka oli seurausta öljyn hintojen noususta vuonna 2008, kasvava vesipula sekä EU:n vaatimukset biopolttoaineiden käytöstä, minkä mukaan 10 % kaikesta EU:n liikenteen polttoaineesta tulee vuoteen 2015 mennessä olla bioperäistä.

Monilla alueilla maakaupat ovat johtaneet häätöihin, kansalaislevottomuuteen ja valituksiin maakaappauksista. “Ulkomaiset yritykset tulevat sankoin joukoin, riistäen maat, joita ovat vuosisatoja paikalliset ihmiset käyttäneet itse. Mistään ei neuvotella ja sopimukset kirjoitetaan salassa. Paikalliset näkevät vain traktorit, jotka tulevat valtaamaan heidän maansa”, toteaa Nyikaw Ochalla Etiopiasta.

Vielä ei tiedetä parantavatko vai huonontavatko maakaupat ruokaturvaa Afrikassa tai johtavatko ne konflikteihin. Maailmanpankki aikoo kuitenkin lähiaikoina julkaista raportin, jossa asian hyötyjä ja haittoja tarkastellaan.

Mikäli EU aikoo saavuttaa 10 prosentin tavoitteensa biopolttoaineiden käytöstä, on sen kasvatettava tätä varten kasveja puolen Italian kokoisella alueella. Siksi Euroopan biopolttoainealan yritykset ovat hankkineet 3,9 milj. hehtaaria maata Afrikasta. Tämä on johtanut ihmisten karkottamisiin sekä lukuisiin rikkomuksiin liittyen kompensaatioihin ja palkkojen maksuihin.

“Maakaappaukset biopolttoaineita varten syrjäyttävät jo nyt maanviljelijöitä ja ruoantuotantoa. Nälkäisten määrä tulee kasvamaan”, toteaa Tim Rice, ActionAid-raportin kirjoittaja.

Maakauppoja Afrikassa tekevät esimerkiksi arabit, intialaiset, eurooppalaiset sekä korealaiset. Hankkeita syytetään uuskolonialismiksi, sillä ne eivät hyödytä paikallisia ja vaikeuttavat heidän elämäänsä entisestään. Maa Afrikassa on halpaa, ilmasto sopivaa ja maiden hallitukset suosiollisia ulkomaisille ison rahan investoinneille.

ALkuperäinen artikkeli: How food and water are driving a 21st-century African land grab

Ilmastoasiantuntijoiden mukaan tapaukseen on syytä suhtautua vakavasti metaanin voimakkaan vaikutuksen takia, vaikka ilmiö ei aiheuttaisi välitöntä ilmastokatastrofia. Vaikka hiilidioksidia on ilmakehässä paljon enemmän ja se pysyy siellä kauemmin, vangitsee metaani silti 25 kertaa enemmän lämpöä kuin CO2.

Ikiroutaa on tähän mennessä tutkittu vähän, mistä huolimatta voidaan jo sanoa arktisilta ikiroudan alueilta vapautuvan yllättävän suuria määriä metaania ilmakehään. “On välttämätöntä seurata metaanipäästöjen tilaa arktisilla alueilla”, toteaa Martin Heimann Max Planck instituutista Saksasta. Jopa 40 % maailman metaanipäästöistä arvellaan vapautuvan soilta ja ikiroudan alueilta.

Shakhovan mukaan Itä-Siperian ikirouta on osin sulamassa siksi, että valumavesi joista jäämerelle on nykyisin lämpimämpää kuin ennen. Hänen arvionsa mukaan alueelta vapautuvan metaanin määrä olisi seitsemän teragrammaa (7,7 milj. tn.), kun kaikki maailman metaanipäästöt ovat yhteensä 500 teragrammaa (550 milj. tonnia) vuodessa.

“Minä en kuitenkaan ota kantaa siihen, tulisiko arvioita ilmastonmuutoksen vaikutuksista tarkistaa”, Shakhova toteaa. “Olemme vasta tutkimuksemme alussa, emmekä tahdo toistaiseksi sekaantua asiaan”.