Energiateollisuus ry julkisti tänään mielipidetiedustelun, jonka tulos oli – tilaaja huomioiden – odotetun kaltainen: suomalaisista melkein puolella on ”myönteinen yleissuhtautuminen ydinvoimaan energianlähteenä Suomen oloissa”. Noin kolmasosalla ei ollut myönteistä eikä kielteistä yleissuhtautumista.
Lue koko artikkeli »
Energia & ilmasto
Ydinvoimalla paljon kannattajia
Brasilia hyväksyi patohankkeen
Brasilia hyväksyi kiistanalaisen hankkeen, jossa Amatsonian sydänmaille rakennetaan valtava pato sähköntuotantoon. Asiasta on väännetty kättä jo 20 vuotta alkuperäisasukkaiden ja ympäristöaktivistien välillä. Hanke aiheuttaa tuhoa sademetsissä ja uhkaa alkuperäisasukkaiden selviytymistä.
Belo Monte – projekti aloitettiin 1990-luvun alkupuolella Xingu-joella (Amatsonin sivujoki), mutta jouduttiin hylkäämään erinäisten protestien takia. Esimerkiksi Sting johti kampanjaa patosuunnitelmia vastaan heimojohtajien kanssa ja vieraili Brasiliassa viime marraskuussa muistuttamassa maan hallitusta patohankkeen ympäristöhaitoista.
Lue koko artikkeli »
Tuulivoiman käyttö USA:ssa kasvoi
Huolimatta taantumasta ja luottomarkkinoiden ahdingosta, Amerikan tuulivoimateollisuus kasvoi vuoden 2009 aikana lisäten tuulivoimakapasitettia 39 %. Kohta lähes 2 % USA:n energiasta on
peräisin tuuliturbiineista.
Lue koko artikkeli »
Greenpeacen aktivistit pysäyttivät uraanikuljetuksen
Greenpeacen aktivistit ovat sunnuntaina ja maanantaina estäneet uraanin rikastusjätettä kuljettavan junan etenemisen Ranskassa. Neljä junaraiteisiin kahliutunutta aktivistia poistettiin aikaisin aamulla Cherbourgissa, mutta uusi joukko mielenosoittajia on valmiina pysäyttämään junan kaupungin ulkopuolella.
Lue koko artikkeli »
Hiilidioksidipäästöt saatava lähelle nollaa vuoteen 2100 mennessä
ENSEMBLES-hanke on yksi kaikkien aikojen laajimmista eurooppalaisista ilmastohankkeista. Sen juuri valmistuneiden tulosten mukaan hiilidioksidipäästöt pitäisi saada globaalisti vähennettyä lähelle nollaa tämän vuosisadan loppuun mennessä. Näin maapallon lämpötilannousu pystyttäisiin rajoittamaan kahteen asteeseen. Suomesta hankkeessa on ollut mukana Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen ilmastotutkijoita.
Lue koko artikkeli »