Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Energia & ilmasto, Ruoka & maatalous

Julkinen sektori edistämään kestäviä hankintoja

Kirjoitettu 23.04.2009

329289_48337106valtioJulkinen sektori ryhtyy edistämään nykyistä ripeämmin kestäviä hankintoja. Hallitus teki 8.4. asiasta periaatepäätöksen, jonka tavoitteena on vähentää julkisen sektorin ympäristökuormitusta ja ilmastovaikutuksia. Viimeistään vuonna 2015 kaikissa valtion keskushallinnon, kuten ministeriöiden, hankinnoissa on otettava ympäristönäkökulma huomioon. Kuntien ja valtion paikallishallinnon suositellaan ottavan ympäristön huomioon vuonna 2010 vähintään 25 prosentissa hankinnoista ja vuonna 2015 puolessa hankinnoista.

Valtion keskushallinnolle tavoitteet ovat velvoittavia, kunnille ja valtionyhtiöille suositeltavia. “Julkisten hankintojen arvo on Suomessa 27 miljardia vuodessa, 15 prosenttia bruttokansantuotteestamme. Julkisilla toimijoilla on siis 27 miljardia syytä tehdä ympäristön kannalta kestäviä hankintoja. Samalla haluamme näyttää esimerkkiä ja kannustaa yrityksiä ympäristöteknologian kehittämiseen”, ympäristöministeri Paula Lehtomäki sanoo.

Valtion keskushallintoa sekä muita valtion virastoja velvoitetaan asettamaan energiansäästötavoite vuosille 2016 ja 2020 sekä laatimaan suunnitelmat tavoitteen saavuttamiseksi. Osana suunnitelmaa edellytetään, että energiatehokkuus otetaan huomioon hankinnoissa. Julkisella sektorilla lisätään uusiutuvan energian käyttöä sähkön hankinnassa. Rakentamisessa pyritään matalaenergiaratkaisuihin ja vuodesta 2015 lähtien passiivitalojen rakentamiseen. Kuljetuksia ja liikkumisen tarvetta vähennetään kymmenellä prosentilla.

Kestävät hankinnat ulotetaan myös lautaselle. Julkisissa keittiöissä aiotaan tarjota entistä useammin luomua, sesonginmukaista ruokaa tai kasvisruokaa. Lisäksi ympäristö- ja energiamerkkien kriteerejä suositellaan hyödynnettävän tehokkaammin. Lisäksi suunnitellaan muun muassa sähköisen tietopankin perustamista sekä neuvonnan lisäämistä julkisten keittiöiden ruokapalveluissa.

Kestävät hankinnat edellyttävät koko organisaation sitoutumista. Tämä tarkoittaa muun muassa, että julkisissa organisaatioissa otetaan käyttöön ympäristöjärjestelmät tai -ohjelmat vuoden 2010 aikana. Niissä asetetaan konkreettiset tavoitteet esimerkiksi energian, veden ja paperin kulutuksen sekä virkamatkojen ympäristövaikutusten vähentämiseksi. PricewaterhouseCoopers Oy julkisti muutama viikko sitten EY:n komission toimeksiannosta tehdyn tutkimuksen, jossa on arvioitu niin sanottujen vihreiden hankintojen vaikutuksia hankintabudjettiin sekä kasvihuonekaasupäästöihin. Sisällyttämällä ympäristönäkökulma hankintoihin hankintaorganisaatio voi säästää hankinta- ja käyttökuluissa keskimäärin prosentin ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä noin 25 prosentilla.

Valtioneuvoston tiedote 8.4.2009
Valtioneuvoston periaatepäätös julkisista hankinnoista

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti