Suunnitelma aurinkovoiman lisäämiseksi Intiassa hyväksyttiin elokuun alussa pääministerin johtamassa ilmastonmuutostyöryhmässä. Projektin tavoitteena on lisätä aurinkovoiman tuotantoa Intiassa nykyisestä 3 megawatista 20 gigawattiin vuoteen 2020 ja 200 gigawattiin vuoteen 2050 mennessä. Kustannuksia tästä arvioidaan syntyvän 20 mrd. US $. Mahdollisia rahoituslähteitä hankkeelle ovat valtion normaali budjettirahoitus, fossiilisten polttoaineiden verotus ja kansainväliset investoinnit.
Monet kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet aurinkoenergian hyödyt Intialle, mukaan lukien pitkän aikavälin energiakulut ja uusien työpaikkojen syntyminen ympäristöhyötyjen lisäksi. Kuitenkaan riittävää poliittista tahtoa ei vielä tähän mennessä ole ollut aurinkovoimahankkeiden aloittamiseksi. Suurimmaksi esteeksi hankkeen toteutumiselle koetaan nykyinen energialainsäädäntö ja monimutkainen byrokratia, joihin on tehtävä muutoksia ennen hankkeen toteuttamista. Esimerkiksi hankkeen rahoituksen pitäisi järjestyä suhteellisen helposti.
Pääministeri Manmonah Singhin mukaan Intian energiastrategiassa tulee auringolla olemaan keskeisin asema. Intian suunnitelma on yksi maailman suurimmista uusiutuvan energian lisäämiseen tähtäävistä hankkeista. Suunnitelman toteutuessa Intiasta tulisi maailman johtava aurinkovoimaa hyödyntävä maa ja houkuttelisi maahan uusia investointeja ja synnyttäisi uusia työpaikkoja ja teollisuutta.
Alkuperäinen artikkeli:
India Announces Groundbreaking Solar Plan