Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen
Ekomies >Elinkeinoelämä, Kulutus

Osta yksi – saat toisen myöhemmin kaupan päälle

Kirjoitettu 23.12.2009

supermarketTesco on korvannut perinteisen tarjouksen “Osta yksi – saat toisen kaupan päälle” tarjouksella “Osta yksi – saat toisen myöhemmin kaupan päälle”. Tämä on osa Tescon suunnitelmaa vihertää kauppojensa toimintatapoja. Nähtäväksi silti jää, onko tästä todellista hyötyä ympäristölle.

Kuluttajat ovat pitkään olleet kyllästyneitä tarjouksiin, joissa luvataan toinen tuote kylkiäisenä pilaantuvien tuotteiden osalta. Tämä nimittäin usein tarkoittaa ylimääräisen tuotteen vain pilaantuvan tai sen viimeisen käyttöpäivän umpeutuvan, jolloin ruokaa heitetään tarpeettomasti roskiin, eikä tarjouksesta ole paljon iloa.

Esittelemällä uuden tarjouksensa “Osta yksi nyt, niin saat toisen myöhemmin” Tesco toivoo minimoivansa jätteeksi päätyvän ruoan määrää. Kuluttajille tullaan antamaan kuponkeja, jotka ovat voimassa kuukausia, jolloin he voivat lunastaa ilmaisen tuotteen, kun he sitä todella tarvitsevat.

Sir Terry Leahy, Tescon toimitusjohtaja, sanoo aloitteen olevan osa laajempaa liikettä, jolla pyritään vähentämään syntyvän jätteen määrää myös pakkaamista vähentämällä ja tarjoamalla uudelleentäytön mahdollisuuden, jolloin samaa pakkausta voi käyttää useasti.

“Yhtenä pienenä askeleena me sovellamme vanhaa kytkykauppaamme pilaantuvien ruokien osalta tähän uuteen malliin. Kuluttajat voivat saada esimerkiksi toisen salaatin, vihanneksen tai jogurtin kun he haluavat sen ja jolloin se tulee käyttää, eivätkä kaikkea yhdessä, jolloin he eivät ehdi syödä kaikkea riittävän nopeasti”, Leahy toteaa.

Kestävän kehityksen instituutin konferenssi kokosi Lontoossa yhteen Coca-Colan, Unileverin ja SC Johnsonin johtajat miettiäkseen miten heidän asiakkaansa voisivat pienentää hiilijalanjälkeään. Kuluttajat aiheuttavatkin jopa 75 % maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Itse Tesco on jo alentanut energiansäästölamppujen hintoja ja tulee rohkaisemaan kuluttajia ostamaan vähemmän hiilipäästöjä aiheuttavia tuotteita, kuten tiettyjä pesuaineita. Vastaavasti Tescon “päästönmittauspalvelu” mahdollistaa auditoijien lähettämisen ihmisten koteihin, joissa voidaan sitten tarpeen mukaan parantaa eristystä ja selvittää onko mahdollista hyödyntää vaihtoehtoisia energianlähteitä.

“Vihreän kuluttajavallankumouksen tapahtuminen edellyttää toimenpiteitä myös maiden hallituksilta, joiden on toimittava yhteistyössä yritysten ja kuluttajien kanssa. Meidän on luotava pikemmin viitekehyksiä kuin sääntöjä ja vaikutettava ihmisten käytökseen mieluummin kannustamalla kuin rankaisemalla”, toteaa David Cameron, Brittien konservatiivipuolueen puheenjohtaja.

Maan ystävien ruokakampanjasta vastaava Helen Rimmer on kuitenkin epäileväinen Tescon kampanjaa kohtaan. Hän nimittää tätä lähinnä viherpesuksi, sillä mikäli Tesco todella haluaa auttaa maapalloamme, se vaatii enemmän kuin myyntiä edistävien kampanjoiden käyttöönottoa.

Alkuperäinen artikkeli: Tesco replace ‘Bogof’ with ‘buy one get one free – later’

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirjoita kommentti

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti