Alunperin metaanin ajateltiin olevan lämmittämisvaikutukseltaan 25 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kaasu. Uusi Nasan tekemä tutkimus osoittaa metaanin 33 kertaa hiilidioksidia voimakkaammaksi, mikäli sen vuorovaikutus muiden ilmastopäästöjen kanssa huomioidaan. Esimerkiksi ilmassa leijuvat sulfaattimolekyylit voimistavat metaanin vaikutusta.
Lue koko artikkeli »
Metaani vaikuttaa luultua enemmän ilmaston lämpenemiseen
Maailman vuoristojäätiköt sulamassa
Kilimanjaron lumipeite häviää tiedemiesten mukaan seuraaavan 20 vuoden sisällä. Ennuste perustuu 95 vuoden ajan kerättyyn tutkimusaineistoon ja tarkoittaa lumipeitteettömyyttä Kilimanjarolla ensimmäistä kertaa 12 000 vuoteen. Edes 300 vuotta kestänyt kuivuusjakso 4 200 vuotta sitten ei saanut jäätikköä sulamaan näin voimakkaasti.
Lue koko artikkeli »
Tulisijojen päästöt kolmannes liikenteen pakokaasupäästöistä
Tulisijoja käytetään pääkaupunkiseudulla lähinnä lisälämmönlähteenä. Omakotitaloista noin 80 % käyttää tulisijoja lisälämmitykseen tai tunnelman luontiin. Lisälämmitys on yleisintä sähkölämmitteisissä taloissa, mutta myös kauko- ja öljylämmitteisissä taloissa tulisijoja käytetään mm. lämmityskulujen alentamiseksi.
Lue koko artikkeli »
Ydinvoima kuuluu menneisyyteen
Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat julkistaneet viisi viestiä kansanedustajille ydinvoimasta. Järjestöt vetoavat kansanedustajiin ydinvoimahakemusten hylkäämiseksi sekä uusiutuvan energian ja energiaa säästävien ratkaisujen nopeaksi lisäämiseksi suomalaisten enemmistön tahdon mukaisesti.
Lue koko artikkeli »
Nopeakasvuisten puuplantaasien vastuullisuudessa kehittämistä
Nopeakasvuisten puuplantaasien kielteisiä vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan voidaan vähentää plantaasimetsänhoidon vastuullisuutta parantamalla. Tämä selviää WWF:n julkaisemasta Uuden sukupolven puuplantaasit -hankkeen väliraportista, jossa WWF kartoitti yhdessä sidosryhmien kanssa kehittämistarpeita FSC-sertifioiduilla puuplantaaseilla. Suomalaisista yrityksistä hankkeeseen ovat osallistuneet nopeakasvuisilla puuplantaaseilla toimivat Stora Enso ja UPM-Kymmene.
Lue koko artikkeli »