Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen

Harmillinen muovi

Kirjoitettu 06.11.2009

tuomivaaraEläinsuojeluliitto Animalian ja Lens Politican aamuruuhkassa yhdessä Luonto-Liiton vapaaehtoisten kanssa jakama sanomalehti ”Maaseudun Tulvaisuus” on saanut innostuneen vastaanoton. Moni ohikulkija pysähtyi lukemaan lehden lööppejä, joissa kerrottiin EU:n kieltäneen kettutarhauksen tai Suomen isännöivän joulukuussa ilmastokokousta.
Lue koko artikkeli »

Loputkin vanhat metsät suojeltava

Kirjoitettu 06.11.2009

Luonto-Liitto pitää Metsähallituksen julkistamaa suojelupäätöstä Metsä-Lappiin merkittävänä edistysaskeleena suomalaisen alkuperäisluonnon suojelussa. Luonto-Liiton metsäryhmä on kerännyt nyt suojeluun päätyneiltä kohteilta viime vuosina yhteensä tuhansia havaintoja uhanalaisista lajeista. Havainnot on toimitettu Metsähallitukselle sekä eri viranomaisille suojelutyön pohjaksi.
Lue koko artikkeli »

Viherpesua

Kirjoitettu 05.11.2009

tiikeriMaailman tiikeripopulaatiot ovat nopeasti pienenemässä huolimatta lukuisista suojeluyrityksistä. Uusia strategioita kaivataan pikaisesti pelastamaan tiikerit sukupuutolta.
Lue koko artikkeli »

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti