Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen

Uusia tuotteita Alpro Soyalta

Kirjoitettu 29.04.2009

tofu-maustamatonAlpro Soyan tuotevalikoimaan on ilmestynyt kaksi uutuutta. Toinen on maustamaton tofu (kuvassa) ja toinen provencelaisilla mausteyrteillä maustettu tofu. Molemmat ovat luomutuotteita ja rikastuttavat toistaiseksi varsin vähäistä tofuvalikoimaa kaupan hyllyillä. Alpro Soyan tuotevalikoimaan kuuluu muuten erilaisia soijamaitojuomia, soijajogurtteja, soijavanukkaita ja ruokakermoja.

Alpro Soya

Reilun kaupan markkinat Ylivieskassa

Kirjoitettu 29.04.2009

rk-logo Oulun eteläisen alueen maailmankauppayhdistys ry järjestää 15.-16.5. Reilun kaupan markkinat Ylivieskassa. Maailmankauppayhdistyksen tarkoituksena on lisätä hyvinvointivaltioiden ja kehitysmaiden välisen kaupan oikeudenmukaisuutta paikallisella tasolla, mihin itse markkinat myös pyrkivät. Markkinoilla on tarjolla puheita, musiikkia, muotinäytöksiä, paneelikeskusteluita ym. sekä tietenkin reilun kaupan tuotteita. Kun markkinat pidettiin viimeksi Mikkelissä, saatiin tapahtumaan kävijöitä jopa 3000 ihmistä sateisesta säästä huolimatta.

Reilun kaupan markkinat 2009

1155566_vinatge_carNorjan valtiovarainministeri Kristin Halvorsen antoi lauantaina Oslossa sähkö- ja biopolttoainekäyttöisten autojen messuilla lausunnon, jonka mukaan Norjassa tulisi kieltää bensiinikäyttöiset uudet autot vuoden 2015 jälkeen. Kiellon taustalla on Norjan sosialistinen vasemmistopuolue, johon Halvorsen itsekin kuuluu.
Lue koko artikkeli »

Lapsille luomuruokauutuuksia

Kirjoitettu 28.04.2009

gronsakslasangeSemper tuo toukokuussa kauppoihin kaksi luomukala-ateriaa. Lisäksi he tarjoavat seitsemän uutta luomuateriaa, jotka on valmistettu Ruotsissa. Semper tarjoaakin ensimmäisenä ja ainoana valmistajana luomusertifioitua kalaa sisältäviä lastenruokia. Luomulohi on väriltään vaaleampaa, koska luonnonmukaisesti viljeltyä lohta ei ruokita erityisravinnolla punaisen värin aikaansaamiseksi.
Lue koko artikkeli »

Turpeen energiakäytöstä luovuttava

Kirjoitettu 28.04.2009

uutinen-turvetuotantoLuonto-Liiton liittokokouksen mielestä suot pitää nähdä tulevaisuudessa monipuolisten ekosysteemipalveluiden tuottajina pelkän raaka-aineresurssin sijaan. Luonto-Liiton liittokokous otti kantaa aiheeseen sunnuntaina 26.4. Helsingissä. Luonto-Liitto vastustaa työ- ja elinkeinoministeriön valmistelemaa lakiesitystä turpeen syöttötariffijärjestelmän jatkamiseksi vuoteen 2020 asti. Syöttötariffi varmistaa turpeelle takuuhinnan markkinoiden heilahtelusta riippumatta ja estää siten uusiutuvien energialähteiden yleistymistä energiamarkkinoilla.
Lue koko artikkeli »

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa GEO-lehti