Ekomies.fi

Kertoo sen mistä muut miehet vaikenevat

Energia elinkeinoelämä ruoka liikenne jätettä ympäristo-ihminen

tonnikalafilettä175 jäsenmaasta koostuva CITES kokousti Qatarissa 13. maaliskuuta keskustellakseen tiettyjen merenelävien kaupankäynnin kieltämisestä. CITES tahtoisi kieltää sinievätonnikalan ja hainevien kansainvälisen kaupankäynnin, mitä esimerkiksi japanilaiset vastustavat jyrkästi.
Lue koko artikkeli »

maakotkaKahden viimeisen vuosituhannen aikana satoja eliölajeja on kuollut sukupuuttoon Englannissa ihmistoiminnan takia. Ajanlaskun alusta väestö on kasvanut miljoonasta yksilöstä yli 51 miljoonaan, mikä on esimerkiksi näkynyt ihmisen levittäytymisenä saarelle ilman, että muille lajeille jäisi riittävästi elintilaa.
Lue koko artikkeli »

oluttaYleensä olutta ei kai ole tapana arvioida sen aiheuttaman ympäristökuorman perusteella. Oluen tuotanto kuormittaakin ympäristöä eri tavoin, mutta oluen ystävien onneksi suhteellisen vähän moniin muihin elintarvikkeisiin nähden. Monet panimot ovat kyenneet tekemään merkittäviä parannuksia oluen tuotantoprosessiin ympäristökuormaa vähentäen.
Lue koko artikkeli »

AfrikkaEtiopia on yksi maailman nälkäisimmistä maista 13 miljoonalla asukkaallaan. Paradoksaalisesti maan hallitus tarjoaa parasta viljelymaataan ruokatuotantoon maailman rikkaille ja hyväosaisille teollisuusmaihin. Näin tapahtuu myös muualla Afrikassa ja viljelymaita ostetaan paljon myös biopolttoaineiden tuotantoa varten.
Lue koko artikkeli »

ikiroutaTutkijat ovat jo pitkään varoitelleet arktisen tundran jäätiköiltä vapautuvasta metaanista ilmaston lämpenemisen myötä. Nyt Alaskan yliopiston tutkijat ovat huomanneet tämän ilmiön käynnistyneen Itä-Siperiassa länteen Beringin salmesta.
Lue koko artikkeli »

Viikon linkkivinkki: Kirpparikesä'09
Lisää luettavaa: Tilaa lehdet netistä